Sähköautoja markkinoitiin aikoinaan erityisesti kaupunkilaisnaisille.
Taistelua hiilivetyjen ja sähkön paremmuudesta kaikenlaisen liikkumisen energialähteenä käytiin myös Henry ja Clara Fordin perheessä. Aloittelevan automogulin vaimo ei halunnut kajota huteraan, haisevaan ja epävarmaan T-malliin. Hän lasketteli Detroit Electricillä, sillä Mummo Ankan autolla, vuosimalliltaan 1914.
Alkuaikoina ottomoottoria muuten kutsuttiin räjähdysmoottoriksi, niin englanniksi kuin suomeksi. Monimielinen ilmaus osuu maaliinsa edelleenkin, kun öljyinen rauta toisinaan kurkistaa voimanlähteen kyljestä.
Polttomoottorin voitto oli aluksi muutenkin kiikun kaakun. Ennen pitkäaikaista T-mallin menestystä oli Henryllä vuosina 1903-08 tuotannossa peräti 8 versiota: ensimmäinen A, sitten mallit B, C, F, K, N, R ja S. Ja vielä muutama proto päälle. Pankrottikaan ei ollut kaukana.
Polttomoottoriautot olivat likaisia
Yli sata vuotta sitten sähköautoja markkinoitiin kaupunkilaisnaisten ja lääkärien liikkumisen välineeksi, koska bensamoottorit piti käynnistää kammella. Se oli likaista ja vaarallista. Varsinainen niitti sähköautolle olikin sähkökäyttöinen käynnistinmoottori. Sellainen löytyi ensi kertaa vuoden 1912 Cadillacista.