Kirja-arvio: Koulutus ja medialukutaito ovat parhaat rokotteet huuhaata vastaan

Jukka Kortti: Valtaan ja vastavirtaan - Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta 75 vuotta (SKS 2020)

Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta on ollut monen suomalaisen virkamiehen, poliitikon, ekonomistin ja toimittajan opinahjo. Viime vuonna 75 vuotta täyttäneestä tiedekunnasta on tehty varsin perinpohjainen historiikki – kirjasta löytyy parhaimmillaan herkullisia ajankuvia mutta toisaalta myös varsin tylsiä pöytäkirjojen läpikäyntejä. 

Valtiotieteellinen tiedekunta syntyi keväällä 1945 tarkoituksena kouluttaa suomalaista virkakuntaa. Tätä aiemmin valtionhallinto koostui paljolti lakiopintojen suorittaneista. Valtiotieteitä oli toki opetettu aiemminkin ja valtiotieteellinen tiedekuntakin oli perustettu ennen Helsingin yliopistoa Åbo Akademihin.

Valtiotieteellisen tiedekunnan historia koostuu kirjassa kolmesta osasta. Sodan jälkeen koulutettiin opiskelijoita, joista tuli hyvinvointivaltion rakentajia. 1970-luvulla tiedekunta politisoitui, kun vähemmistökommunistien eli taistolaisten nuorisolaiset yrittivät "valloittaa" yliopistoa. 1980-luvulta alkaen puolestaan siirttyttiin yhteiskunnalliseen ajatteluun, jossa markkinat ovat entistä määräävämmässä roolissa. 

Ongelmat pysyneet samoina

Pitkin kirjaa käydään läpi yliopistomaailman ikiaikaisia ongelmia: on raha- ja tilahuolia, kiistelyjä professorinimityksistä, pohdintaa opintojen pitkittymisestä ja opiskelijoiden huolia opintojen sisällöstä työpaikkojen vaatimuksiin nähden. Lisäksi kiistellään muun muassa opintovaatimuksista ja sisälle otettavien opiskelijoiden määrästä. Ongelmat eivät ole juuri vuosien varrella ratkenneet, ainakaan pysyvästi. 

Professorinimityksiin tai lähinnä nimityskiistelyihin käytetään kirjassa runsaasti tilaa. Ehkäpä ne ovat historiankirjoituksen kannalta välttämättömiä tällaisessa juhlakirjassa mutta lukijalle kiistelyjen yksityiskohtainen puinti on toisinaan puuduttavaa. 

Enemmän kiinnostavia ovat niin sanotusti kuuluisien professoreiden lyhyet elämänkerrat – tällainen on esimerkiksi Heikki Waris, joka oli merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja 1930-luvulta lähtien. 

Vaikutteita Yhdysvalloista

Waris, kuten monet muutkin valtiotieteilijät, pääsi amerikkalaisten apurahojen turvin Yhdysvaltoihin ja toi sieltä uutta yhteiskunnallista näkökulmaa Suomeen. Kyseessä oli Yhdysvaltain harjoittama niin sanottu ajatusten Marshall-apu, jonka oli tarkoitus estää eurooppalaisia luisumasta Neuvostoliiton valtapiiriin. Siihen nähden, että Suomi oli Neuvostoliiton naapurissa, yhteistyö venäläisten kanssa oli varsin vähäistä. 

Suurten ikäluokkien tulo opiskelijaikään johti valtiotieteellisen tiedekunnan paisumiseen. Suurinta kasvu oli 60-luvulla ja pahaksi katsotulle "ylioppilastulvalle" oli tehtävä jotain. 

Pääsykokeita muutettiin ja uudisteltiin ja kiisteltiin ylipäätään sisään otettavien opiskelijoiden sopivasta määrästä. Kyseessä oli myös rahakysymys, sillä yhä isomman joukon opettaminen vaati myös lisää opettajia. Opettajien puute johti puolestaan osaltaan siihen, että keskeyttäjien määrä kasvoi ja opintoajat pitenivät – tuttua puhetta tänäkin päivänä, vaikka opiskelijoiden määrän kasvu ei enää ole ongelma. 

Taistolaisten vuosikymmen

Kirjan kiinnostavinta antia ovat vuodet 1968-1979, jolloin tiedekunta läpipolitisoitui. Ajasta on käytetty monia nimiä – on sukupolvikapinaa, yliopistoradikalismia, vasemmistolaisuutta, marxismi-leninismiä, kulttuuri- ja informaatiotaistelua ja tietenkin taistolaisuuden aikaa. 

Kiihkeintä aikaa elettiin 1970-luvun alkupuolella, jolloin etenkin Akateeminen Sosialistiseura ASS ja Sosialistinen opiskelijaliitto SOL olivat vahvoilla yliopistolla ja erityisesti juuri valtiotieteellisessä tiedekunnassa. 

Taistolaiset kaappasivat ainejärjestöjä ja kirjan kirjoittajan mukaan heidän tavoitteenaan oli perustaa jonkinlainen rinnakkaisjärjestelmä ylioppilaskunta HYYlle. Tavoitteiden keskiössä oli hallintouudistus, jossa ytimenä oli professorivallan vastustaminen muokkamalla hallintoa mies ja ääni -periaatteella toimivaksi. 

Taistolaisten ja heidän hengenheimolaistensa saavutukset yliopistolla jäivät lopulta aika vähäisiksi. Kirjaa lukiessa saa vaikutelman, että taistolaisten oleellisin saavutus oli heittää kapuloita rattaisiin tavalla jos toisellakin. Niin sanottuja taantumuksellisia kiusattiin vaikkapa yöllisillä puhelinsoitoilla ja muutoinkin tavoite oli tehdä taistolaisten mielestä vääränlaisten ihmisten olo mahdollisimman epämukavaksi.

Tiedotusopin professori Osmo A. Wiio kertoo, kuinka hänen piti ottaa häirintäpuheluiden takia puhelin öisin pois seinästä, jonka jälkeen radikaaliopiskelijat alkoivat soittaa haukkumispuheluita Wiion vanhalle, vakavasti sairaalle äidille. Kirjaan on lainattu Wiion 2003 antamaa haastattelua, jossa hän kertoo, että "ääritapauksissa mielipideterrori johti itsemurhiin".

Taistolaisten saavutuksiin kuului muun muassa Musta kirja, jossa listattiin niin sanottua taantumuksellista tenttikirjallisuutta. Kirja kyllä noteerattiin yliopistolla, mutta teema haudattiin kirjan väitteitä arvioivaan selvittämistoimikuntaan.

Sosiologi Erik Allardt pohti tuolloin, missä määrin esimerkiksi kommunismi tarjoaa uskonnolle korvikkeen. Hänen mukaansa radikalismissa oli esillä hyvin voimakas uskonnollinen panos, sillä opiskelijat pohtivat elämän peruskysymyksiä ja kaiken mielekkyyttä. Taistolaiset pitävät tällaista pohdintaa tyypillisenä taantumuksellisena ajatteluna. 

Liikemaailman tavat yliopistoon

Vähitellen kaikki muuttui. Elämä rauhoittui, tutkintasuunnat uusiutuivat ja opiskelijat riehuivat entistä vähemmän. Paradigman muutoksista kertoo esimerkiksi elämäntapatutkimukset, kulutussosiologia ja ranskalaisten teoreetikkojen esiinmarssi. Myös nuorisotutkimus ja kehitysmaatutkimus nousivat esille, sittemmin myös naistutkimus. Opiskelu kansainvälistyi ja yhä useamman opiskelijan opintoputkeen kuului kansainvälinen harjoittelu. 

Liikemailman tavat tulivat yliopistoonkin ja puheet tulosjohtamisesta ja tehokkuudesta ovat nykyisin arkipäivää. Yliopistolla laitokset ovat saaneet rahaa tuloksen eli kandidaatin ja maisteritutkintojen sekä tohtoritutkintojen määrän mukaan. 

Lopulta päädyttiin kuitenkin leikkauksiin, kun Juha Sipilän hallitus leikkasi Helsingin yliopiston rahoitusta 20 prosentilla. Kirjoittajan mukaan yliopiston hallitus epäonnistui tehtävässään dramaattisesti, vaikka se oli perustettu vuoden 2009 yliopistolain myötä vastaamaan nimenomaan yliopiston taloudesta. 

Koulutus on avain huuhaata vastaan

Helsingin yliopiston valtiotieteellistä tiedekuntaa ei ole vielä suljettu vaikka keskustelu "totuuden jälkeisestä ajasta" on johtanut pohdiskeluun siitä, kuinka "yliopistojen rooli yhteiskunnallisessa keskustelujen agendan määrittelyssä marginalisoituu". 

Tähän ovat vaikuttaneet internetin huuhaa-tiedon lisäksi erilaiset mediassa toimivat muut asiantuntijuutta tavoittelevat organisaatiot, kuten ajantushautomot ja viestintätoimistot.  Paras rokotus huuhaata ja paskapuhetta vastaan on Jukka Kortin mukaan koulutettu ja medialukutaitoinen kansalainen – sellainen valtisikalainen. Tähän on helppo yhtyä. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja