67-vuotias Jarmo Viljanen menetti kotinsa, yrityksensä ja maallisen mammonan, mutta ei onneksi sitä kaikkein tärkeintä – rakasta perhettään ja uskoaan oikeuteen.
Elämä hymyili vielä alkusyksystä 2008 Viljaselle, kun hänen yrityksensä maahantuoman brasilialaisen valmistajan neliraitakengän myynti lähti hurjaan kasvuun.
– Neliraitakenkä oli valtakunnallisessa jättikampanjassa Keskon Andiamo-myymälöiden mainoksissa. Kengät näkyivät myös suositussa Pelkokerroin-televisio-ohjelmassa, jossa kaikki kilpailijat käyttivät neliraitakenkiä, Viljanen kertoo MTV Uutisille.
Viljasella on tallessa vanha kenkäkampanjanmainos vuodelta 2008.
Ikävä kyllä valtava julkisuus kiinnitti myös urheilujätti Adidaksen Suomen asiamiehen huomion. Tässä vaiheessa Viljasella meni vielä mainiosti.
– Kovassa nosteessa olevassa omassa yrityksessäni oli toistakymmentä työntekijää ja liikevaihto peräti 2,4 miljoonaa euroa. Ylöspäin mentiin lujaa – ehkä kaikki meni liiankin hyvin, toteaa Viljanen nyt.
Viljasen muistiin on syöpynyt tarkka päivä, josta tulisi hänen loppuelämänsä ensimmäinen päivä. Se oli 1. syyskuuta 2008. Tästä päivästä käynnistyi Viljasen ja hänen perheensä elämän muuttanut oikeustaistelu Adidasta vastaan.
– Adidaksen Suomen asiamies soitti Keskolle ja ilmoitti, että neliraitakengät muistuttavat liikaa Adidaksen kolmiraitakenkiä. Keskolla oli kuitenkin jo sopimus Adidaksen kanssa.
– En voi kertoa sopimuksen sisällöstä, koska se on määrätty oikeuden päätöksellä salaiseksi kymmeneksi vuodeksi, Viljanen sanoo.
Valmistaja pyysi taistelemaan
Viljasen oman näkemyksen mukaan suurin virhe oli se, että hän ryhtyi tuomaan maahan brasilialaisen kenkäjätin suunnittelemia ja valmistamia, neljällä vinoraidalla somistettuja vapaa-ajankenkiä.
Mies kertoo, että taistelu Adidasta vastaan on kestänyt jo kahdeksan vuotta.
– Heti alkuvaiheessa olisin ollut valmis vetämään neliraitakengät markkinoilta, mutta kenkien valmistaja ja suunnittelija, valtava kenkäjättiyritys Brasiliasta, sanoi, että ei mitään hätää – me hoidamme tämän, Viljanen kertoo.
Viljasen mukaan kenkien valmistaja kehotti häntä taistelemaan Adidasta vastaan ja lupasi hoitaa oikeudenkäyntikuluista syntyvän laskun.
– Päämieheni sanoi, että ole hyvä ja taistele puolestamme, koska me emme ole plagioineet. Niinpä teimme työtä käskettyä. Saimme valtakirjan heiltä ja toimimme hyvässä uskossa, mutta maailma ei mene niin kuin joku väittää sen olevan.
Viljasen mukaan kiistanalaisia neliraitakenkiä oli valmistettu myös SM-liigan joukkueille, joiden logoilla ja väreillä varustetut fanikengät aiottiin tuhota oikeustaistelun jälkeen. Viljanen kuitenkin esitti, että hyviä kenkiä ei kannata tuhota, joten 3500 paria kenkiä lähetettiin Mongoliaan.
Valmistajan lupaukset osoittautuivat kuitenkin katteettomiksi. Viljanen on joutunut maksamaan oikeudenkäynnistään kalliin laskun.
– Kaikki on mennyt, vaikka olen käyttänyt juristeja apunani niin paljon kuin siihen on ollut varaa. Surukseni totean, että oikeutta en ole saanut ainakaan vielä. Jokaisessa oikeusportaassa on tullut lunta tupaan, Viljanen huokaa.
Matto vedettiin Viljasen alta
Mies lähti neliraitataisteluun brasilialaisen kenkävalmistajan pyynnöstä avoimella valtakirjalla.
– Toimin hyvässä uskossa. Ääni kellossa muuttui, kun hävisimme jutun käräjä- ja hovioikeudessa. Jäin yksin. Oikeuskuluihin on mennyt satoja tuhansia ja viimeinen naula arkkuuni oli se, että päämies ei lupauksistaan huolimatta hoitanut laskua.
Viljasella on yhä hyllyssä vanhoja West Coastin kenkiä.
Kaksi vuotta sitten Viljasen yritys meni konkurssiin.
– Minulla ei ole enää omaa kotia. Pankki realisoi omaisuuteni eli kotini, jossa asuimme kolmekymmentä vuotta. Toissa kesänä Juha Vainiolta aikonaan ostamani talo myytiin reippaasti alihintaan, eikä se edes riittänyt velkojen maksuun, Viljanen kummeksuu.
Viljanen on laskenut, että hän ei ehdi elämänsä aikana maksaa loppuvelkaa.
Oikeustaistelu kesken
Viljanen koki, että jo ensimmäinen oikeuden päätös 1. heinäkuuta 2010 Helsingin käräjäoikeudesta oli epäoikeudenmukainen.
– Päätös ei ollut yksimielinen tai yksiselitteinen. Kummallista on esimerkiksi se, että sama kenkä eri väreissä sai erilaisen kohtelun oikeudessa eli toinen rikkoi Adidaksen oikeuksia ja toinen ei, ihmettelee Viljanen.
Oikeustaistelussa oli kyse tästä kenkämallista.
Seuraava oikeusaste eli hovioikeus ei ratkaisua muuttanut. Viljanen päätti, että hän hakee valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Hän on myös jättänyt kaksi purkupyyntöä hovin päätökseen.
– Tanskassa vastaavantyyppisessä tapauksessa yrittäjä voitti, mutta tätä ei ole otettu huomioon millään tavalla Suomen oikeusasteissa. Minä en ole saanut oikeutta, mutta tanskalainen sai. Koko Eurooppa on täynnä vain pienillä vivahde-eroilla olevia lukuisia raitakenkiä. Miksi minut haastettiin oikeuteen, Viljanen kysyy.
Hän aikoo viedä asiansa EU-tuomioistuimeen.
– Se on ainoa mahdollisuuteni ja oljenkorteni.
Koti meni, mutta tärkein jäi
Viljanen löytää kuitenkin valopilkkuja synkässä tarinassaan.
– Onneksi minulla on hyvä terveys ja perhe – neljä poikaa. Yksi pojistani on mukana rinnallani omistamassamme kenkäyrityksessä ja vaimoni pitää omaa kenkäyritystään Töölössä. Koen, että koko ala tukee minua.
Mies on kiitollinen myös ystävilleen, jotka ovat auttaneet vuokrakodin löytämisessä.
– Oloni on kevyt, nyt kun kaikki on mennyt. Oikeustaistelu ei ole muuttanut elämänarvojani. Uskon vakaasti yhä oikeuteen. Niin kauan kuin minulla on perhe ja hyvää elämää, jaksan mennä eteenpäin, analysoi Viljanen.
Viljanen jatkaa yhä kenkäyrittäjänä yrityksessään, jotta voi jatkaa oikeustaistelua.
Minua huijattiin pahemman kerran
Kaikesta ryöpytyksestä huolimatta Viljanen on ylpeä itsestään.
– Olen hiukan ylpeä siitä, että käräjäoikeus on todennut yritykseni olleen suuri uhka Adidakselle. Olen varmaan ainoa henkilö, joka on saanut tälläisen meriitin oikeudessa, ylpeilee Viljanen.
Viljanen myöntää, että jos hän olisi tiennyt lopputuloksen, olisi hän toiminut toisin.
– Tottakai voi olla jälkiviisas. Kahdeksan vuotta sitten olisi pitänyt todeta, että otamme pois kaikki kiistanalaiset mallit ja lopetamme markkinoinnin.
– Mutta päätöksiä pitää tehdä sen mukaan, mitä eväitä meillä on käytössä. Silloin minulla oli tiedossa, että sadan miljoonan liikevaihtoa pyörittävä päämies tukee minua ja maksaa kaiken. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Tulin huijatuksi.
– Jäin lopulta jättien väliin yksin, toteaa Viljanen kyyneleet silmissään.
