Mainos

Helsingin pörssi

Perjantaipäivä jäi pörssissä vaisuksi. Markkinoiden eniten odottamat Yhdysvaltain talousluvut eli lokakuun ostopäälliköiden indeksi ja syyskuun teollisuustilaukset julkistettiin vasta samaan aikaan jatkuvan kaupankäynnin päättymisen kanssa.

Aiemmin iltapäivällä tulleet USA:n lokakuun työttömyysluvut ja syyskuun ennakoiva suhdanneindeksi piristivät kaupankäyntiä hieman, mutta muutoin niiden vaikutus oli meklareiden mukaan lähestulkoon olematon. Kaupantekohalujen vähäisyyden vuoksi osakekurssit pysyttelivät tänään lähestulkoon paikoillaan. Pörssin yleisindeksi heikkeni 0,2 prosenttia ja painorajoitettu portfolioindeksi näytti nollaa.

Viikkotasolla kurssikehitys oli selkeästi miinusmerkkistä. Yleisindeksi heikkeni viime viikon perjantaista 1,7 prosenttia ja portfolioindeksi kymmenyksen sitä vähemmän. Meklari-indeksille kirjattiin viikossa laskua 2,5 prosenttia. Ainoastaan otc-indeksin kehitys oli plusmerkkistä. Se vahvistui 0,9 prosenttia.

Osakelistan perjantaipäivän vaihto oli 301 miljoonaa markkaa. Vaihdetuimmat yhtiöt olivat Nokia 85 miljoonalla, UPM-Kymmene 64, Lännen Tehtaat 18, Cultor 16 ja Huhtamäki 12 miljoonalla markalla.

Nokian A-osake vahvistui eilen New Yorkissa dollarin 46,38 dollariin eli 211,20 markkaan, minkä avittamana osake nousi täällä tänä aamuna 212 markkaan. Nokian nousujohteinen kehitys ei kuitenkaan kantanut koko päivää, sillä jatkuvan kaupankäynnin päättyessä osake oli laskenut 209,30 markkaan eli kymmenen penniä alle torstaisen päätöslukemansa. Viikossa Nokian A-osakkeelle kirjattiin laskua 4,20 markkaa.

Benefonin ja Ericssonin ilmoitus yhteistyöstä NMT-450i -matkapuhelinmarkkinoilla antoi mukavaa nostetta Benefonin meklarilistalla noteerattavalle S-osakkeelle tänään. Osake vahvistui eilisestä yhdeksän markkaa 80 markkaan, ja ylimmillään se kävi 83 markassa. Kauppaa Benefonilla tehtiin viimeaikaista vilkkaammin. Vaihtoa osake keräsi 10,2 miljoonaa markkaa.

Benefonin osakkeen hintakehitys on tänä syksynä ollut mollivoittoista. Sitä on painanut alaspäin muun muassa yhtiön ensimmäisen gsm-puhelimen arvioitua hitaampi valmistuminen. Benefonin osakkeen kuluvanvuotinen pohjanoteeraus on 66 markkaa ja enimmillään siitä on maksettu 126 markkaa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.