Helsingissä käynnistynyt pilottiprojekti tähtää robottibussien tuomiseen osaksi muuta joukkoliikennettä jo muutaman vuoden sisällä.
Suomalainen robotiikka- ja ohjelmistoyritys Sensible 4 aloitti eilen tiistaina autonomisen ajamisen pilottiprojektin Helsingissä. Linjanumeroa 29R käyttävä liikennöinti ajetaan ensimmäistä kertaa kolmella eri ajoneuvolla, jotka kaikki ajavat autonomisesti turvakuljettajan valvonnassa.
Euroopan unionin rahoittamaan pilottiin kuuluu 50 ajopäivää, eli hanke jatkuu kesäkuulle asti. Tavoitteena on selvittää, miten kaupungit voivat hyödyntää autonomisesti liikkuvia linja-autoja osana julkista liikennettä. Yritys on aiemmin toteuttanut autonomisen ajamisen pilotteja muun muassa Hämeenlinnassa, Espoossa ja Vantaalla.
Senttipeliä
Pilottiprojektissa ajetaan rengasreitillä Messukeskuksen ja Pasilan aseman välillä, arkisin kello 8–15.30 välisenä aikana.
Vaikka Sensible 4:n kehittämä teknologia mahdollistaa autonomisen ajamisen kaikissa olosuhteissa, on Pasila ympäristönä selvästi haastavampi kuin aikaisempien pilottiprojektien reitit.
Pasilassa robottibussit ajavat muun liikenteen seassa ja huomioivat kevyen liikenteen sekä raitiovaunut. Ajoväylät ovat paikoittain hyvin kapeita ja erityisesti suurin auto, nimeltään GACHA, pitää asemoida väylälle muutaman sentin tarkkuudella.

