Nyt tehtiin historiaa! Suomalainen Martti selvisi lumesta ja jäästä ensimmäisenä robottiautona maailmassa

VTT:n robottiauto Martti on onnistunut ensimmäisenä autonomisena autona ajamaan lumipeitteisellä yleisellä tiellä. Samalla syntyi nopeusennätys.

Martti on Volkswagen Touaregin alustalle kehitetty tutkimusajoneuvo, joka on varustettu robottiautopuolisonsa Marilynin tavoin kameroilla, antenneilla, sensoreilla ja laserskannereilla. Ajoneuvoissa on eroja anturien määrässä ja sijoittelussa, sillä esimerkiksi Martin kolme laserskanneria nuuskivat ympäristöä vain auton edessä, kun Marilynin antureista kaksi katsoo eteenpäin ja yksi taaksepäin.

– Kun keväällä 2017 me tutkijat opetimme Marilyniä ajamaan, niin syksyllä se on opettanut meitä tekemään Martista sellaisen, että tämä pärjää puolisonsa kanssa ja noudattaa reitillään GPS- ja suuntatietoja. Martti on tehty vaikeisiin keliolosuhteisiin ja Marilyn loistaa kaupunkien kuningattarena, kuvailee projektipäällikkö Matti Kutila VTT:n RobotCar Crew’sta.

Muonion Aurora-älytiellä Marttia myös opetettiin intensiivisesti.

– Sillä on selkeästi päättäväinen luonne, ja se lähti toimimaan vuorokauden sisukkaalla opettamisella. Marilyn oli aikanaan työläämpi, koska sen hallintaohjelmisto luotiin täysin tyhjästä. Martissa on käytössä sama ohjelmisto, johon ei enää tarvinnut tehdä kuin pieniä muutoksia, pohtii auton rakentamisesta ja laitteista vastannut erikoistutkija Ari Virtanen.

Martti saavutti ainakin epävirallisen maailmanennätyksen, kun sen annettiin pienen totuttelun jälkeen nostaa nopeuttaan.

– Mahdollisesti syntyi myös uusi maailmanennätys täysautomaatiolla todellisella tiellä 40 kilometriä tunnissa lumisessa maastossa ilman kaistaviivoja ja lumisateessa. Enemmänkin vauhtia olisi voinut olla, mutta nopeus on ohjelmallisesti rajoitettu testiajoissa 40 kilometriin tunnissa, Kutila kertoo.

Ajon toteuttivat tutkija Pasi Pyykönen, erikoistutkija Virtanen ja vastaava tutkimusteknikko Rainer Täppinen.

Seuraavaksi Martti viettää ansaittua joululomaa, mutta Marilyn päivystää myös joulun ja uuden vuoden välipäivät valmistautuen ensimmäiseen ulkomaankomennukseensa, joka on toukokuussa Saksassa. VTT kertoo tiedotteessaan, että Martti saa ennen tammikuun puoliväliä kommunikaatiomoduulit ja alkaa keskustella myös digitaalisen tieinfran kanssa. Tähän asti sen keskustelu on rajoittunut puolisoonsa Marilyniin.

VTT tekee tiiviistä yhteistyötä Euroopan autoteollisuuden kanssa, kun kehitetään vaikeisiin keliolosuhteisiin soveltuvaa automatiikkaa.

– Käytössämme on jo älykäs tienvarsiyksikkö, joka pystyy ruokkimaan paikallisesti tiedoillaan Martin ja Marilynin tiedonjanoa. Tämä MARSU:ksi nimetty kärry sisältää kitkatiedon mittausta ja kehittyneen tukiasemana toimivan kommunikaatiomoduulin. Lisäksi yhden ajoneuvoistamme voi bongata myös metsässä ensi keväänä, kun Marilyn ja Martti saavat itselleen maastossa kulkevan kaverin, Kutila paljastaa.

Lähde: VTT

***

Lue myös:

    Uusimmat