Helsingin arvoalueella sijaitsevasta autohallipaikasta pyydetään hurjaa summaa – näin myyjä perustelee hintaa MTV:lle
Helsingissä myydään autohallipaikkaa hintaan, jolla saisi jopa uuden yksiön kantakaupungin ulkopuolelta.
Helsingin Katajanokan arvoalueella, osoitteessa Satamakatu 3, on myynnissä 160 000 euron hintainen autopaikka pysäköintihallista. Oikotie-sivustolla julkaistusta myynti-ilmoituksesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Vertailun vuoksi; Helsingin Oulunkylään valmistuvasta uudiskohteesta myydään 20-neliöisiä yksiöitä halvimmillaan 160 773 euron hintaan. Matkaa Katajanokalta Oulunkylään on linnuntietä vain runsaat kuusi kilometriä.
Autopaikkaa kuvaillaan ilmoituksessa lämpimäksi, turvalliseksi ja helppokäyttöiseksi. Se sijaitsee vuonna 1940 valmistuneessa funkisrakennuksessa, jonka on suunnitellut arkkitehti Toivo Paatela. Rakennus toimi aiemmin Keskon pääkonttorina, mutta siihen on sittemmin saneerattu asuntoja. Rakennuksen mittava peruskorjaus valmistui vuonna 2019.
Hallipaikoista pulaa
MTV Uutiset tavoitti myyjän, joka kertoo, ettei itse omista kyseistä autopaikkaa, vaan myy sitä ystävänsä puolesta. Hän sanoo 160 000 euron hintapyynnön perustuvan alueen toteutuneisiin kauppahintoihin sekä vähäiseen tarjontaan.
– Tämä on ainoa tarjolla oleva autohallipaikka 1–1,5 kilometrin säteellä. Alueen autohallipaikkojen kysyntä on edelleen nousussa, sillä sähköautojen latausvalmiuksia ei juurikaan tällä alueella ole, mutta tässä on, myyjä sanoo MTV Uutisille.
Vuokrapaikkojen hinnat ovat alueella myyjän mukaan 300–350 euron luokkaa kuukaudessa, mutta niitäkään ei hänen mukaansa ole tarjolla.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan kallein viime vuonna Helsingissä myyty autopaikka maksoi 157 500 euroa.
Lähteet: Oikotie, Varma, Helsingin Sanomat
Uusimmat
-
13:10
Prinsessa Estelle ja prinssi Oscar hurmaavat kansallispäivän kuvissa – juhlistavat 500-vuotiasta Ruotsia
-
12:58
ECHR: Venäjä ei tutkinut kunnollisesti Aleksei Navalnyin myrkyttämistä
-
12:57
Ukraina väittää venäläisjoukkojen painaneen paniikkinappulaa: "Merkki Putinin hallinnon paniikista"
-
12:51
Tottenham löysi uuden päävalmentajan
-
12:43
Mies kuoli yliajossa Hämeenlinnassa – epäilty on otettu kiinni
-
12:28
Pikku-Huopalahden murhatutkinta etenee: Poliisi löysi tekopaikan läheltä aseen
-
12:27
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
12:16
Jussi Tapola sai huippupestin Sveitsistä
-
12:09
Kuva: Prinssi Harry saapui todistamaan kustantajajättiä vastaan lontoolaisoikeuteen
-
11:54
Prinssi Harry tekee historiaa – ensimmäinen merkittävä Britannian kuninkaallinen, joka todistaa oikeudessa yli sataan vuoteen
-
11:54
Vanhus ajeli päin seiniä ja punaisia – poliisilla täysi työ ikäihmisen pysäyttämisessä
-
11:33
Kalle Rovanperä vastasi kritiikkiin – selvitti arvostelua saanutta tekoaan Sardinian MM-rallissa: "Voisi aiheuttaa vaaratilanteen"
-
11:27
Milloin sää viimein lämpenee? Meteorologi: "Tämä viikko on kaikista kamalimman näköinen"
-
11:22
Syytöntä sivullista ammuttiin silmien väliin Kokkolassa keskellä kirkasta päivää – kahta syytetään murhasta
-
11:22
Suurin osa patovallia näyttää huuhtoutuneen pois – MTV seuraa sotaa
-
11:02
Love Island -villalle saapui heti miesvahvistusta! Vili, 21, kertoo, miten aikoo hurmata itseään kiinnostavan tyypin
-
11:01
Stora Enson muutosneuvottelut päätökseen: 50 irtisanotaan Anjalankoskella
-
11:01
"Wow, wow, wow!" – Silminnäkijä kuvasi, kuinka tulvavesi virtaa maantasolla Ukrainassa
-
10:58
Työnantaja siirsi kohun keskelle joutuneen demarivaikuttaja Tage Lindbergin syrjään päivittäisestä työstä
-
10:55
Porin oudon lapsikaappauksen taustat ovat selvinneet poliisille – "Kyllä meillä ihan hyvä käsitys on"
-
Lataa lisää