Helmi-Leena Nummela suitsuttaa Me Naisille, kuinka kaikki loksahti kohdilleen Roope Salmisen kanssa: "En ollut aikaisemmin ajatellut haluavani lapsia"

Ensimmäistä lastaan odottava näyttelijä Helmi-Leena Nummela kertoo Me Naisten  haastattelussa, ettei aluksi ollut uskoa raskauttaan todeksi.

Helmi-Leena Nummela ja Roope Salminen kohauttivat marraskuun lopulla ilmoittamalla, että pariskunta odottaa ensimmäistä lastaan.

– Hei maailma! Helmi-Leena ja mä saadaan ens vuonna vauva! En vois olla onnellisempi, Salminen hehkutti Instagramissa julkaisemansa kuvan yhteydessä 25. marraskuuta.

Kaksikon ilmoitus sai fanit hämilleen, sillä Salminen ja Nummela eivät olleet ennen raskausuutisen julkistamista vahvistaneet seurustelevansa.

Nyt onnellinen Helmi-Leena kuitenkin kertoo avoimesti parisuhteestaan ja alkuraskaudestaan Me Naiset -lehden haastattelussa.

– En oikeastaan ollut aikaisemmin ajatellut haluavani lapsia. Asia tuli ajankohtaiseksi vasta, kun olin parisuhteessa, jossa kaikki tuntui olevan oikein, hän hehkuttaa lehdelle.

Haastattelussa hän kertoo alkaneensa aavistaa olevansa raskaana ollessaan kesällä sisustamassa pariskunnan yhteistä kota. Useista positiivisista raskaustesteistä huolimatta Helmi-Leena ei ollut uskoa, että hän todella oli raskaana. Lopulta hän suuntasi varmistamaan asian lääkäriasemalle.

– Vielä senkin jälkeen olin tosi skeptinen. Koko juttu tuntui niin epätodelliselta, etten oikein uskaltanut iloita.

Salminen, 30, on juontanut MTV3-kanavalla pyörivää supersuosittua Putous-ohjelmaa vuosien ajan. Nummela, 32, puolestaan nähtiin Putouksen näyttelijäkaartissa sen kymmenennellä sekä yhdennellätoista kaudella.

Salminen puhui puolestaan isyydestä hiljattain MTV Uutisten haastattelussa.

– Olen todella todella onnellinen. Kyllä tämä on elämän isoin asia. Varmasti jokainen vanhempi voi tähän tunteeseeni samaistua, hän sanoi.

Hän painotti myös haastattelussa, ettei tahdo tuoda lasta julkisuuteen, vaikka molemmat vanhemmat ovat tunnettuja.

– Lapsi ei voi vaikuttaa itse siihen, mihin perheeseen hän syntyy. Hän astuu sitten aikuisena julkisuuteen, jos itse sitä haluaa.

Lue myös:

    Uusimmat