Enemmän kuin mitään muuta Euroopan Unioni on ennen kaikkea suuri kompromissi. Sitä on aina rakennettu yhteistyötä hakemalla ja vahvistamalla, ei jakolinjoja vetämällä. Kun Suomi tavoittelee tulevaisuudessa huippuvirkoja, pitäisi tämä perussääntö palauttaa taas kirkkaasti mieleen, Helena Petäistö kirjoittaa kolumnissaan.
Jos Antti Rinteen hallituksen ohjelmasta pitäisi hakea yksi selkeästi hyvä pointti, se on kyllä se, ettei sinne ole kirjattu niin sanottua uutta Hansa-liittoa, joka on Suomen aktiivisella myötävaikuttamisella repinyt EU:n sisälle uuden jakolinjan - niin kuin entisissä ei olisi jo ollut tarpeeksi.
Tällä tarkoitan ennen kaikkea toimintatapaa Euroopassa, joka ei edistä mitään, mutta saattaa kyllä osua kipeästi omaan nilkkaan. Nyt näyttää siltä, että Suomessa on viimeinkin havahduttu sille tosiasialle, ettei tällainen avoimesti EU:ta hajottava toiminta ole koskaan omien etujemme mukaista - saati sitten Euroopan.
On mahdotonta sanoa, olisiko Suomella ollut parempi onni nimitysruletissa, jos emme olisi olleet mukana Hansa-ryhmässä, mutta selvää on, ettei se ainakaan vahvistanut yhdenkään suomalaisehdokkaan asemaa.
Kummankin Hansa-ryhmän maan ehdokkaat, Hollannin Dijsselbloem ja Suomen Olli Rehn, jäivät soittelemaan lehdellä, kun Ranska runnoi läpi kolmannen, bulgarialaisen Kristalina Giorgievan, EU:n ehdokkaaksi Kansainvälisen valuuttarahaston johtoon.
Molemmat maat, Suomi ja Hollanti, ovat olleet näkyvästi etunenässä vastustamassa presidentti pyrkimyksiä uudistaa Unionin rahaliittoa.