Harrin äiti tappoi itsensä ja teini-ikäisen Harrin kaksi sisarusta: "Käsittelen äitiäni usein kahtena eri henkilönä"

10:45
Katso videolta, kuinka Harri muistelee perhettään.

Kun Harri Åkerberg oli 15-vuotias, hänen äitinsä teki teon, jota Harrin on vaikea hyväksyä tänäkään päivänä. Nyt hän kertoo MTV Uutisille tarinansa.

Kauniin rivitaloasunnon katto on korkea. Abessinialainen punaruskea kissa kiehnää keskikerroksen ja ylimmän kerroksen yhdistävän portaikon reunaa. Ikkunasta avautuu maisema pihalle, jossa pakkashuurre pukee syysruskan pintaa.

Harri Åkerbergin asunto näyttää kenen tahansa hyvin toimeen tulevan, tavallisen ihmisen kodilta. Åkerberg on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä hiustaiteilijoita Suomesta. Hän on myös se 15-vuotias poika, joka jäi eloon Karkkilan perhesurmana tunnetussa tapauksessa, jossa äiti surmasi itsensä ja kaksi lastaan.

14. joulukuuta 2005 aamu valkeni kylmänä. Mittari näytti liki kymmentä pakkasastetta. Oli tyyntä.

– Se oli kuin mikä tahansa aamu. Herättyäni tulin rappuset alas keittiöön ja vaihdoimme äidin kanssa kuulumisia aamiaispöydän äärellä.

Aavistus osoittautui oikeaksi

Åkerberg oli menossa luokkaretkelle Fazerin makeistehtaalle Helsinkiin. Kuulemma yhdessä tehtaan tiloista sai syödä niin paljon karkkia, kuin jaksoi. Hän ystävineen oli onnessaan.

Bussimatkalla takaisin Helsinkiin Åkerberg yritti soittaa äidilleen. Tämä ei vastannut.

– Siitä minulle tuli jo hassu tunne, sillä yleensä äiti aina vastasi.

Åkerberg yritti soittaa isovanhemmilleen. Hekään eivät vastanneet puhelimeen.

Åkerberg kuvailee, kuinka sen jälkeen ajomatka alkoi tuntua tuskastuttavan pitkältä.

– Kun bussi parkeerasi koulun pihaan, näin ikkunasta rehtorin ja koulukuraattorin seisovan rakennuksen edustalla. Tiesin heti, että he ovat minua vastassa.

Åkerbergin aavistus osoittautui oikeaksi. Hänet vietiin rehtorin kansliaan, jossa hänelle kerrottiin, että hänen perheensä on kuollut.

Ihan onnellinen lapsuus

Åkerbergin perhe asui noin viisi kilometriä Karkkilan keskustasta. Heillä oli noin 120-nelilöinen omakotitalo. Talli, jossa oli muutama hevonen. Pari kissaa ja koiria.

– En aina tiedä, sanonko meillä olleen pahimmillaan vai parhaimmillaan parikymmentä koiraa, mutta niitä oli paljon, Åkerberg kertoo.

Äitinsä Åkerberg muistaa vain hatarasti. Suurin osa muistoista liittyy eläimiin. Yhteisiin ulkoiluhetkiin, ratsastukseen metsässä, jännitykseen koirien näyttelykehissä. Äiti kasvatti koiria. Oli laivamatkoja, joilla äiti laittautui illallista varten.

– Äidilläni oli vaalea tukka. Kerran hän värjäsi sen punaiseksi, ja se oli minusta ihan kamala, Åkerberg hymähtää.

Vastuunkantaja ja esikoinen

Oli myös huonoja muistoja. Näin jälkeenpäin Åkerberg tunnistaa olleensa eräänlainen perheen vastuunkantaja. Kun hän sai mopokortin, hoiti hän perheen liikkuvia asioita. Laskuja, ruokaostoksia. Äidillä ei ollut ajokorttia ja koti sijaitsi kauempana keskustasta.

Åkerbergillä on myös ristiriitaisia, vaikeita muistoja. Ne liittyvät niihin tilanteisiin, joissa äiti oli sammunut pihalle tai kellariin.

– Ei ollut ainoastaan muutama kerta, kun peittelin sisarukseni nukkumaan, koska äiti oli sammunut. En sillon tajunnut, mitä alkoholi tekee ihmiselle. Luulin, että äidillä oli sairaskohtaus, ja soitin aina ambulanssin.

Perhe oli lastensuojelun asiakas. Asiakirjat osoittavat, että sosiaaliset ongelmat kietoutuivat taloudellisiin vaikeuksiin. Ulosottorekisteri näyttää, että maksamattomana on ollut monia sairaalakuluja ja asianajopalkkoja. Velkakierre oli niin syvä, että vuonna 2005 vouti ulosmittasi puolet perheen kodista.

Sisarukset rakkaita

Sisaruksistaan Åkerbergillä on lämpimiä muistoja. Jukka oli Åkerbergin ensimmäinen sisarus. Suhde oli läheinen.

– Vietimme paljon aikaa yhdessä. Meillä oli paljon legoja ja duploja. Jukka tykkäsi rekka-autoista.

Åkerberg uskoo, että sisarensa Jasmin olisi kasvaessaan alkanut esiintymään.

– Kävi aika nopeasti ilmi, että Jasmin oli kunnon prinsessa. Hän saattoi vaihtaa asua monta kertaa päivässä. Hänen kanssaan teimme paljon kampauksia yhdessä.

Äitienpäivän vastaisena yönä vuonna 2003 Åkerberg heräsi keskellä yötä palohälyttimen piipittävään kimeään ääneen. Hän kapusi ylös sängystä ja avasi huoneensa oven. Savua pöllähti sankoin joukoin hänen kasvoilleen.

– Menin paniikkiin ja paiskoin oven kiinni. Juoksin toiseen makuuhuoneeseen yläkerrassamme, jossa äitini nukkui Jukan ja Jasminin kanssa ja huusin, että talomme palaa.

Ikkunan läpi pakoon

Alakerta oli jo täysin tulessa. Ainoaksi vaihtoehdoksi osoittautui paeta yläkerran ikkunan kautta. Se piti rikkoa. Åkerbergillä on edelleen käsivarressaan arpia ikkunan lasinsirpaleiden aiheuttamista viiltohaavoista.

Ikkunat ja sähköjohdot talon tien puoleisen päädyn seinässä räjähtelivät, ja huoneessa oli kuuma. Kummankin oli vaikea hengittää savun keskellä.

– Onnistuin pelastamaan siskoni Jasminin. Kannoin häntä, kun kiipesin palotikkaita alas.

Åkerberg odotti palotikkaiden alapuolella äitiään ja veljeänsä. Äiti palasi kuitenkin palavasta kodista palotikkaita alas ilman poikaansa. Jukka oli rimpuillut liikaa ja kadonnut savun sekaan. Hän kuoli tulipalossa.

Palon syttymissyytä ei koskaan saatu selville. Viranomaiset pitivät epätodennäköisenä, että palo olisi syttynyt ulkopuolelta. Onnettomuusraportissa pidettiin todennäköisenä, että se tuli oli lähtenyt liikkeelle kuivauskaapista, mahdollisesti sähköoikosulun tai muun syyn takia.

Jälkikäteen on spekuloitu, oliko ensimmäinen tulipalo tahallinen vai ei.

Perheelle rakennettiin uusi talo vuonna 1940 rakennetun vanhan tilalle. Åkerbergille syntyi uusi pikkuveli, Junnu.

– Junnun kanssa emme ehtineet tulla kovin läheiseksi, sillä hän kuoli vuoden ikäisenä. Hoidin häntä kyllä paljon. Ajan myötä meille olisi varmasti kehittynyt hyvä suhde, olin vain sen 14 vuotta vanhempi, Åkerberg muistelee.

Oman lapsen kuolema pahensi syöksykierrettä

Åkerberg arvioi itse, että äidin vointi heikkeni huomattavasti ensimmäisen tulipalon jälkeen. Äiti haki yksinhuoltajuutta. Perheen taloudellinen tilanne oli sekava.

– Jukan, oman lapsen kuolema, rikkoi pahasti äitini mieltä. Usein käsittelen äitiäni kahtena eri henkilönä. Lapsuuden äitinä ja toisaalta ihmisenä, joka teki mitä teki.

Toinen äidin vakava avunhuuto tuli nopeasti tulipalon jäljeen. Äiti meni Jasminin kanssa nukkumaan päiväunia. Noin tunnin kuluttua Åkerberg huolestui, kun he eivät heränneet.

Åkerberg meni herättelemään heitä. Kumpikin oli hyvin sekavassa tilassa. Hän soitti ambulanssin.

– Asiaa tutkittiin kyllä, mutta viranomaiset eivät koskaan saaneet selville, kuka oli laittanut mehuun hengenvaarallista lääkeainetta.

Syyllisyyden taakka

Vuoden kuluttua myrkytyksestä äiti tappoi itsensä ja Åkerbergin kaksi sisarusta, Jasminin ja Junnun, sytyttämällä talon palamaan. Teko oli suuniteltu ja ajoitettu niin, että Harri oli poissa luokkaretkellä.

– Yksi suurimpia kysymyksiä on ollut; miksi hän jätti minut jäljelle. Olen tuntenut sen vuoksi paljon syyllisyyttä ja ulkopuolisuutta.

Suurin syyllisyyden aiheuttaja oli jäähyväiskirje; jonka äiti jätti pihan ulkorakennukseen. Siitä ei saa paljoa selvää. Äiti kirjoitti epäilevänsä; rakastiko Harri tätä koskaan. Se satutti.

– Se sai minut pohtimaan, olivatko mitkään tunteet aitoja.

Åkerbergin mielestä äiti olisi tarvinnut apua. Ne muutamat kerrat, kun hänelle tarjottiin apua, hän ei ottanut sitä vastaan.

Surmayön jälkeiset ajat ovat Åkerbergille sumun peitossa.

– Muistot tahmenevat yhteen kuin joksikin möykyksi. Mieli suojelee itseään.

Kukaan ei tiennyt, mitä 15-vuotiaalle pitäisi tehdä. Åkerberg oli ensimmäisen yön paikallisen sosiaalityöntekijän luona yötä.

– Yhtenä hetkenä olin poliisin luona kuulemassa esitutkintaa siitä, minne veri on roiskunut; toisena hetkenä pohdimme kirkkoherran ja sosiaalityöntekijän kanssa, kenestä tulee huoltajani, ja siinä sivussa valitsemme Junnulle metrin kokoista arkkua hautajaisiin.

Puhtaalta pöydältä

Asumisratkaisussa päädyttiin Åkerbergin yksin asumiseen niin, että hänen luonaan kävi päivittäin sosiaalityöntekijä. Åkerbergillä oli kolme koiraa. Näin hän sai pidettyä edes osan perheestään itsellään. Hän oli myös tottunut olemaan itsenäinen ja hoitamaan omat asiansa.

Muuten Åkerberg kuvailee aikaa uuvuttavana. Karkkila on hieman alle 9000 asukkaan kaupunki. Jokainen tiesi, mitä hänelle oli tapahtunut. Koulussa oppilaita oli ohjeistettu olemaan jättämättä Åkerbergiä yksin. Katseissa oli sääliä.

Åkerberg piti kaiken sisällään eikä itkenyt vuosiin.

Kun hän 16-vuotiaana muutti lukio-opintojen perässä Helsinkiin, hän päätti, että aloittaisi puhtaalta pöydältä.

– Kukaan ei saisi tietää, mitä minulle on tapahtunut.

Suunitelma toimi hetken aikaa. Mutta tapahtunut nosti päätänsä pienissä ohikiitävissä tilanteissa.

– Saatoin ärsyyntyä, jos joku haukkui äitiänsä mielestäni mitättömästä syystä.

Trauma nousi pintaan

Åkerberg alkoi luisua kohti päämäärättömyyttä. Tarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi oli vahva. Se ajoi hänet huonoihin ihmissuhteisiin. Elämänhallinta alkoi pettää.

– Olin 18-vuotias, kun minulla oli ulosotossa yli kymmenen tuhatta euroa.

Trauma nousi pintaan etenkin humalassa.

– Jos näin baarissa äitiäni muistuttavan ihmisen, saatoin lähteä itkien kotiin sanomatta kenellekään mitään. Tai vielä pahempi, tilata viisi shottia ja kumota ne kaikki kerralla; huuhtoakseni muistot pois.

Åkerberg ajatteli, ettei hänen elämästään koskaan tulisi mitään. Hän voisi yhtä hyvin luovuttaa.

Kierrettä kesti vuosia, kunnes Åkerberg löysi nykyisen ammattinsa. Parturi-kampaajaksi hän päätyi omien sanojensa mukaan vahingossa, mutta osoittautui, että hän oli työssään erittäin taitava.  Onnistumisen tunteen lisäksi hän sai ilmaista ammatissa luovuuttaan.

– Pikkuhiljaa avauduin myös. Ensin hieman, sitten aina enemmän. Tapahtuneesta puhumisesta tuli aina helpompaa.

Åkerberg ymmärsi, että puhuminen oli ainoa vaihtoehto. Hän ei voinut muuttaa mennyttä.

– Oli vain hyväksyttävä, että tämä on elettyä elämää ja tapahtunut ovat osa minua. En ehkä voi ikinä sataprosenttisesti hyväksyä sitä, mitä tapahtui, mutten ainakaan yritä kieltää sitä tai kiillottaa sen pintaa enää.

Perhesurmien taustalla usein moniongelmaisuutta 

Tutkimukset perhesurmiin johtavista tekijiöistä osoittavat, että taustalla on usein moninongelmaisuutta. Tekijöillä on todettu mielenterveys- ja päihdeongelmia, ihmissuhdeongelmia, väkivaltaa ja taloudellisia vaikeuksia. Itsetuhoisuutta on usein ilmennyt aikaisemmin ennen tekoa, muttei aina.

Ratkaiseva tienkääntäjä uran ohella Åkerbergille on myös oma aviopuoliso, jonka kanssa hän on ollut seitsemän vuotta yhdessä.

Joni on maailman kannustavin ja rakastavin kumppani.

Pariskunta avasi oman hiusstudionsa Atmoksen huhtikuussa. Se on ylellinen hiusstudio, jonka keskeisenä arvona on vastuullisuus. Yrityksen toiminta on lähtenyt pyörimään hyvää vauhtia.

Lupa onnellisuuteen

Åkerbergin elämä on tällä hetkellä hyvää.

– Se, millaiseksi olen rakentanut elämäni nyt, ei ole tapahtunut hetkessä. Olen kulkenut pitkän matkan siitä 15-kesäisestä Harrista, Åkerberg korostaa.

Kun läheinen tekee henkirikoksen, herättää se usein ristiriitaisia tuntemuksia. Åkerberg haluaa vaalia hyviä muistoja, vaikka ei hyväksykään äidin tekoa. Näin hän kykenee myös säilyttämään muiston hyvästä lapsuudesta. Puhuminen ammattilaisten kanssa sekä se, että ympäröivät ihmissuhteet ovat hyviä.

Nämä Åkerberg nimeää tärkeimmiksi tekijöiksi selviytymiselleen. Mutta lopulta Åkerbergin mielestä ratkaisevinta ovat olleet hänen omat päätöksensä.

– Vaikka olen kokenut paljon vaikeita asioita elämässäni, se ei tarkoita, että minun tulisi olla loppuelämäni surullinen. On myös parempi sisarusteni ja äitini muistoni kannalta, että en ole vetänyt itseäni lokaan, vaan elän hyvää elämää. Annan itseni olla onnellinen. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja