Meditaatio-opettaja pyysi toistuvasti Anne Brunilaa kirjoittamaan elämästään – tuore muistelmateos avaa hänen elämänsä rankimpia vuosia: "Kesti aikaa, että ymmärsin, ettei toisen puolesta voi elää"

Anne Brunila käsittelee muistelmateoksessaan Kuka olisi uskonut ottein elämäänsä, jota hän luonnehtii vaiherikkaaksi. Se on kirja, jonka tiibetiläinen meditaatio-opettaja pyysi toistuvasti häntä kirjoittamaan.

Anne Brunila on useasti Suomen vaikutusvaltaisimmaksi päättäjänaiseksi valittu henkilö, joka on nähnyt työssään suuria taloudellisia mullistuksia, kuten 90-luvun laman ja eurokriisin. Häntä on toistuvasti pyydetty kirjoittamaan kirjoja vuosistaan Suomen Pankissa, valtiovarainministeriössä ja pörssiyhtiöiden hallituksissa.

”Näistä merkittävistä talouden tapahtumista ja ilmiöistä on julkaistu erinomaisia kirjoja, artikkeleita ja tutkimuksia, eikä minulla ole niihin mitään muuta lisättävää kuin ehkä joitain kiintoisia anekdootteja taustakeskusteluista, vaikuttamispyrkimyksistä ja neuvotteluista: mitä kukakin sanoi ja teki tai jätti tekemättä”, Anne luonnehtii esipuheessaan.

Siksi hänen kirjansa käsittelee ennen kaikkea henkistä polkua. Ja elämän tielle sattuneista vaikeuksista selviytymistä. 

– Ilman tiibetiläistä opettajaani en varmaan olisi sitä kirjoittanutkaan. En tiennyt, onko minulla sellaista annettavaa, josta voi olla apua. Ajatellen, että joku kirjaa lukeva voi samaistua kokemuksiin tai toisaalta saada siitä rohkaisua. 

Buddhalaisuuteen Anne tutustui jo lukioikäisenä.

– Koin sen omakseni heti, se puhutteli minua syvästi. Ihmiset syntyvät tässä maailmassa todella erilaisiin olosuhteisiin. Tuntuu julmalta ajatella, että elämä on lottoarvonta, jossa vain osa saa hyvät kortit. Elämä tuntuu oikeudenmukaisemmalta, jos ajattelee, että se on pitkä jatkumo, Anne Brunila puhuu maailmankatsomuksestaan.

”Olen odottanut sinua”

Yksi Brunilan kirjan keskeisiä hahmoja on hänen seurustelukumppaninsa ja lapsensa isä, Juha. Anne tapasi Juhan Helsingissä Kauppakorkeasta valmistumisensa jälkeen. 

”Sillä hetkellä minulle tuli voimakas tunne, etten pysty väistämään tuota miestä, vaikka haluaisinkin – ja samalla mielessäni häivähti voimakas ajatus siitä, että tämä mies aiheuttaa minulle vielä hirveän paljon kärsimystä”, hän kuvailee ensikohtaamistaan Juhan kanssa kirjassa.

Ensitapaamisella he eivät vaihtaneet yhteystietojaan tai sopineet tapaamista. Eräänä päivänä Brunila lähtee kesken tutkimusraportin kirjoittamisen pois työpaikaltaan, sillä on varma, että Juha on palannut Tanskan matkaltaan ja odottaa häntä kahvilassa.

Näin todellakin oli. Kahvilassa Juha totesi Annelle: ”Hei tyttö, olen odottanut sinua.” 

Nuori Anne tunsi viisi vuotta vanhempaan, 30-vuotiaaseen Juhaan voimakasta yhteyttä. Juhaa hän kuvailee karismaattiseksi ja impulsiiviseksi taiteilijapersoonaksi. Hän koki, että he kuuluivat yhteen.

”Juhan kanssa sain kokea ihmismielen syvimmät syöverit ja haurauden, tunteiden koko kirjon suuresta rakkaudesta räjähtävään raivoon ja vihaan. Hänen kanssaan eläessä ei ollut harmaata arkea eikä värittömiä päiviä, niin kuin ihmissuhteessa tavallisesti on. Kaikki oli joko upeaa ja loistavaa tai sitten ahdistavaa pimeyttä: liikuttiin ääripäästä toiseen.”

Itkukohtauksia ja väkivaltaa

Juha teki maalausten ja muun kuvataiteen ohella hanttihommia maksaakseen elämisensä, kun taas Anne oli korkeakoulutettu. Kaksikon koulutusero kalvoi Juhaa.

– En tiennyt, että se oli hänelle valtavan suuri ongelma: Että olin korkeakoulutettu ja hänellä oli koulut jääneet kesken. Hän koki siitä valtavan suurta huonommuutta, Anne muistelee. 

Näistä ajatuksista Anne sai tietää vasta paljon myöhemmin.

Juhan elämäntyyli oli paljon Annea epätasapainoisempi, mutta ongelmat alkoivat todella, kun Anne tuli sattumalta raskaaksi.

– Hän oli kovasti halunnut lasta, mutta hän ei luottanut omiin kykyihinsä eikä pärjäämiseensäkään tippaakaan. Usko omaan kykyyn toimia isänä ja ottaa vastuuta muodostui suureksi stressiksi.

Silloin Juhan mielenterveys alkoi oireilla. Hän sai itku- ja raivokohtauksia ja mielentilat heittelivät äärilaidasta toiseen. 

Juhasta tuli psykoottinen ja aggressiivinen, Anne yritti toistuvasti saada hänelle apua. 

– Halusin auttaa häntä. Minulla kesti aikaa ennen kuin ymmärsin, että vaikka kuinka paljon rakastaa toista ja haluaa auttaa, toisen puolesta ei voi elää, Anne muistelee jälkikäteen elämää Juhan kanssa.

Lopulta Juha kävikin hoidettavana psykiatrisessa sairaalassa. Mutta kun psykoosi oli ohitse ja Juha pääsi avohoitoon, ongelmat jatkuivat ennen pitkää. Juha muuttui väkivaltaiseksi.

”Aiemmat maanis-depressiivisen tyyppiset mielialojen vaihtelut ja levottomuus eivät olleet kovin voimakkaita eivätkä mitenkään verrattavissa raskauteni aikana puhjenneeseen väkivaltaisuuteen ja henkisen kontrollin täydelliseen menettämiseen. -- Olin tuohon aikaan todella yksin. En voinut pyytää apua ystäviltänikään, koska en pystynyt kertomaan heille totuutta siitä, millaista meillä Juhan kanssa oli. Kävin koko ajan töissä ja kerroin kyllä ystävilleni, että minulla oli vaikeaa. Sitä en kuitenkaan kertonut, että jouduin kokemaan väkivaltaa, pahoinpitelyä ja alistamista ja että Juha jatkuvasti tunkeutui eri konstein väkisin asuntooni, hakkasipa kerran rautakangella ovenkin rikki. Se oli liian suuri häpeä.”

"Paras opettajani elämässä"

Lokakuun lopussa vuonna 1984 Anne ja Juha saivat pienen pojan. Marraskuussa vauva joutui sairaalaan viruksen aiheuttaman aivokuumeen takia. 

Poika sai hätäkasteessa nimen: Oskari Johannes.

Aivokuume teki Oskarille pysyviä neurologisia vauriota. Sairaalassa Anne vaati lääkäriä kertomaan, miten pahasti hänen poikansa tulisi vammautumaan.

”Hän vastasi vastentahtoisesti, että Oskarin aivotomografioiden perusteella pojan yläruumis tulee olemaan aivan jäykkä ja alaruumis puolestaan veltto eikä hän koskaan tulisi ymmärtämään puhetta. Mutta niin ei käynyt: Oskari kehittyi motorisesti hienosti, ja sanojakin alkoi vähitellen tulla.”

Annen mukaan 25-vuotiaaksi asti Oskarista ei voinut ulkoapäin nähdä mitään normaalista poikkeavaa, ellei hänen kanssaan puhunut. Työelämässä, vaativissakin työrooleissa, Annella oli aina yksi ehdoton vaatimus: lapsen terveydestään hän ei joustanut. 

”Hän on ollut ja on edelleen paras opettajani elämässä. Hänen kauttaan olen aidosti ja syvällisesti kyennyt oivaltamaan, ettei onnellisuus riipu ulkoisista olosuhteista, hyvästä koulutuksesta, ammatista, perheestä, asemasta tai varakkuudesta.”

"En voinut pelastaa häntä omalta itseltään"

Oskarin sairastuminen oli molemmille vanhemmille henkisesti erittäin repivää. Annesta tuntui, että hän olisi antanut mitä tahansa pois, jotta hänen lapsensa olisi terve.

Noina hetkinä hän etsi jälleen lohtua buddhalaisesta elämänfilosofiastaan. Se auttoi Annea hyväksymään kaiken tapahtuneen. Juha syytti tapahtuneesta itseään ja se syöksi hänet uudelleen kierteeseen, jossa mielen tasapaino järkkyi.

”En voinut päästää häntä luoksemme, sillä minun oli suojeltava Oskaria ja itseäni. Samalla koin surua hänen vuokseen – oli niin voimaton olo, kun en voinut auttaa Juhaa enkä pelastaa häntä omalta itseltään. Minun oli vaikeaa hyväksyä itsessäni sellaista kovuutta, jota vaadittiin, jotta pystyin lopulta jättämään hänet oman onnensa nojaan.”

Väkivalta palasi ja Anne turvautui poliisiin. 

Juha sai vankeustuomion Annen törkeästä pahoinpitelystä. Hän istui vankilassa 1,5 vuotta. Vankilasta hän kirjoitti Annelle pitkiä kirjeitä, joissa hän avasi menneisyyttään ja tuntemuksiaan. 

Vapautumisensa jälkeen, kesäkuussa 1987, hän teki itsemurhan. Juhan kuolema herätti Annessa ristiriitaisia tunteita. Surua, mutta myös helpotusta.

– Kun on elänyt pitkään pelkotilassa ja ahdistuksessa toisen takia, ja nähnyt, miten hän itsetuhoisesti vei itseään loppua kohden, se oli tavallaan helpottavaa. Oli tietysti hirveän surullista, ettei hän voinut itse ratkaista ongelmiaan tai saada apua.

Eteenpäin hetki kerrallaan

Vaikka suhde Juhaan oli Annelle rankka kokemus, hän sanoo, ettei se vaikuttanut hänen kykyynsä rakastua myöhemmin uudelleen tai jatkaa elämää. 

– Henkinen tieni on antanut minulle valtavasti menetelmiä käsitellä näitä asioita ja päästä eteenpäin. Minua auttoi buddhalainen filosofia, mutta se ei tarkoita, että se sopisi kaikille. Jokaisen täytyy löytää oma henkinen tiensä.

Hetkeen keskittyminen on auttanut vaikeimpina aikoina. Tämä on kantanut häntä myös työelämässä.

– On tietysti ollut hetkiä, kun tuntuu, ettei selviä. Mutta olipa tilanne mikä tahansa, niin siitä on tehtävä itselle paras mahdollinen, eikä ajatella, mitä siitä voi seurata. Ratkaista ongelma kerrallaan ja liikkua askel kerrallaan. Sillä tavalla pääsee eteenpäin.

Buddhalaiseen elämänfilosofiaan kuuluu anteliaisuus, ei vain rahan, vaan myös kokemuksien ja osaamisen jakaminen. Siksi Anne on kirjoittanut elämästään kirjan.

– Työuran aikana en koskaan pitänyt julkisuudesta tai halunnut sitä. En koskaan kokenut, että minun tulisi kertoa yksityiselämästäni. Enkä nytkään olisi tehnyt sitä, ellei opettajani olisi ollut vahvasti sitä mieltä, että siitä puhumalla voin auttaa ihmisiä. Tai rohkaista. 

Rohkeasti uusiin tehtäviin

Yksityiselämän rankat kokemukset ovat vain osa siitä, mitä Anne haluaa kirjansa välityksellä jakaa. Hänellä on paljon muutakin kerrottavaa.

”Puhelu tuli tuntemattomasta numerosta. Soittaja esittäytyi headhunteriksi. Hän rykäisi ja jatkoi: ”Olisitko kiinnostunut toimimaan Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajana?” Ällistyin niin, että menin sanattomaksi. ”Oletko varma, että soitit oikeaan numeroon?” kysyin epäillen.”

Anne Brunila on tehnyt merkittävän työuran, mutta kärsinyt huijarisyndroomasta miltei koko ikänsä. Päänsisäinen kokemus omasta puutteellisesta osaamisesta ei välttämättä pidä lainkaan paikkaansa.

– Kansakoulussa en uskonut osaavani pitää esitelmiä, Kauppakorkeakoulussa ajattelin, etten pääse tenteistä läpi. Työelämässä pohdin, olenko riittävän hyvä Suomen Pankin ekonomisti tai riittävän hyvä ylijohtaja.

Anne haluaa rohkaista ihmisiä eteenpäin työssään ja heittäytymään rohkeasti uusiin tehtäviin, vaikka ei kaikkea heti osaisikaan. Huijarisyndrooma ei ole este etenemiselle.

– Kertaan kirjassa omia epävarmuuksiani ja selviytymistä työssäni. Toivon, että lukija saa siitä rohkeutta ja uskallusta. Ajattelen varsinkin nuoria, uraa aloittavia naisia. Työn kautta oppii uutta, kaikkea ei tarvitse osata etukäteen.

Matka jatkuu

Vuonna 2013 Anne Brunila irtisanoutui Fortumilta ja alkoi tehdä lisää tilaa henkiselle polulleen. Hän toimii edelleen Koneen hallituksessa ja Elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtajana.

Tällä hetkellä hän kirjoittaa jo seuraavaa kirjaansa.

– Tämä kirja käsittelee böniläisyyttä, omaa opetuslinjaani. Kirjoitan sen englanniksi.

”Kun ensi kertaa kohtasin Yongdzin Rinpochen, tiesin välittömästi, että tässä on opettaja, jonka opetuksista voin ammentaa loppuelämäni. Oli aivan selvää, että tämä on minun tieni ja opetuslinjani, joita minun pitää seurata. Samalla tavalla kuin Dalai Laman läsnäolosta myös Yongdzin Rinpochesta säteilee valtava positiivinen, lämmin ja rakastava energia. Hyvyys huokuu hänestä niin, että sen pystyy kokemaan aivan fyysisesti", Anne Brunila luonnehtii opetuslinjansa korkeinta opettajaa.

Kursivoidut otteet ovat katkelmia Anne Brunilan ja Johanna Venhon kirjasta Kuka olisi uskonut.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja