Hammassärky olikin syöpä – Nicole menetti sairaudelle hampaansa: "Joinain päivinä itken ja välttelen katsekontaktia peilikuvani kanssa"
Nicole Kowalski jakaa rehellisiä kuvia elämästään suusyövän jälkeen. – Tämä sairaus on voinut viedä paloja suustani ja useita hampaita, mutta se ei vienyt ääntäni, hän muistuttaa.
Kipu suussa alkoi jo vuonna 2017. Amerikkalainen Nicole Kowalski kävi hammaslääkärillä, joka vakuutti kaiken olevan kunnossa. Totuus oli kuitenkin vallan toinen.
Nyt Nicole, 28, haluaa levittää tietoa harvinaisesta syövästään, kertoo Metro.
Hirvittävä särky vaivasi useita kuukausia
Kaikki alkoi särystä, jonka Nicole oletti johtuvan hampaastaan.
– Hammaslääkäri sanoi, ettei mitään huolta ole, mutta seuraavan puolen vuoden aikana kipu lisääntyi ja levisi leukaan ja kasvoihin. Kipu oli niin intensiivistä, etten voinut nukkua, Nicole muistelee.
Tammikuussa 2018 Nicole hakeutui kivun takia takaisin lääkäriin. Tolloin röntgenkuva osoitti, että hänen yläleuastaan puuttuu luuta.
Suussa olikin syöpä
Koepala paljasti, että Nicolen suussa on hyvänlaatuinen, harvinainen kasvain. Se piti poistaa leikkauksessa, jossa Nicole menetti pehmytkudosten lisäksi myös hampaitaan. Hän sai käyttöönsä obturaattorin eli tukeproteesin.
Selaa kuvia nuolilla. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Kahden viikon päästä tarina sai uuden käänteen. Kun Nicole kävi tarkastuksessa, selvisi, että hänellä olikin syöpäkasvain sylkirauhasessaan.
– Suvussani on syöpää, joten sitä tavallaan ymmärtää, että mahdollisuus sairastua siihen on aina olemassa, mutta en ollut valmis kuulemaan noita sanoja, Nicole sanoo.
– Ajattelin ikääni ja kaikkia asioita, joita halusin tehdä. Tunsin oloni valtaisan yksinäiseksi.
Sylkirauhasen kasvain tuntuu yleensä kyhmynä. Se voi aiheuttaa kipua, turvotusta tai kasvohermon toimintahäiriöitä. Kasvaimista valtaosa on hyvänlaatuisia, mutta hyvälaatuinenkin kasvain pitää yleensä poistaa.
"Se oli yksi elämäni vaikeimmista hetkistä"
Nicole aloitti syöpähoidot, jotka aiheuttivat rankkoja sivuvaikutuksia, esimerkiksi leukalukkoa. Rankasta hoidosta huolimatta jouluna 2019 syöpä oli jo palannut.
Nicolelta piti poistaa vielä lisää pehmytkudosta sekä seitsemän hammasta, näiden joukossa myös etuhampaat.
Selaa kuvia nuolilla. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Instagramissa Nicole on kertonut seuraajilleen esimerkiksi hampaiden menettämisen vaikeudesta: leikkauksen jälkeen hän oli katsonut suuhunsa ja nähnyt vain tikkejä siellä, missä ennen oli hampaita.
– Se oli yksi elämäni vaikeimmista hetkistä, nainen muisteli tammikuussa 2020.
– Nyt minun on vaikeaa katsoa suuhuni. Hampaiden puute on musertavaa. Olen kuitenkin oppinut edellisestä leikkauksesta yhden asian: aika parantaa.
"Joinain päivinä itken ja välttelen katsekontaktia peilikuvani kanssa"
Leikkaukset ovat myös vaikuttaneet Nicolen itsetuntoon, ja toisinaan hänen on vaikeaa katsoa itseään peilistä.
– Joinain päivinä itken ja välttelen katsekontaktia peilikuvani kanssa, toisina koen oloni kauniiksi, seksikkääksi ja arvokkaaksi. Kauneus ei ole kaikkein tärkeintä, mutta se, että kykenen katsomaan itseäni kaiken kasvojeni kokeman jälkeen ja sanomaan "hymysi on kaunis, sinä olet kaunis", se merkitsee kaikkea, Nicole kuvaile Instagramissa.
Elokuussa 2020 Nicole julistettiin syöpävapaaksi. Hän kuitenkin kärsii edelleen kivusta, ja hänen on vaikeaa avata suutaan. Nicole käykin esimerkiksi puheterapiassa ja venyttelee leukaansa päivittäin.
Nyt hän haluaa myös jakaa tietoa suun alueen syövistä; Nicole esimerkiksi julkaisi Instagramissa videon, jossa puhuu ilman tukeproteesia suussaan. Hän tarvitsee uuden proteesin suunsa anatomian muutosten vuoksi, ja koska vanha obturaattori on epämukava, hän on yleensä päivät ilman sitä.
– Olen todellakin hermostunut jakaessani tämän videon. Tässä olen minä ilman obturaattoriani, Nicole toteaa.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Me ansaitsemme tulla nähdyiksi, kuulluiksi"
Syöpä muutti Nicolen elämän: nainen tunnustaa, ettei aiemmin tiennyt, että syöpä voi iskeä sylkirauhaseen. Hän haluaisikin nyt auttaa muita levittämällä tietoa.
– Tämä sairaus on voinut viedä paloja suustani ja useita hampaita, mutta se ei vienyt ääntäni, hän muistuttaa.
– Me ansaitsemme tulla nähdyiksi, kuulluiksi, antoistemme tukea ja rakkautta. Kaikista eniten ansaitsemme ymmärrystä.
Uusimmat
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
20:03
Nähdäänkö terveysongelmista kärsinyt Ozzy Osbourne sittenkin vielä kiertueella? Paljasti vuoden 2024 suunnitelmansa
-
20:01
MTV seuraa Chilen MM-rallia – Teemu Sunisen autosta paljastui merkittävä vika, Esapekka Lapille tyrmäävä pettymys
-
20:00
SM-liigan tähtipelaaja törttöili jälleen itselleen ulosajon – tätä kostoretkeä edelsi kyseenalainen tilanne
-
19:53
Kansainvälinen media: Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
19:45
Aftenposten: Venäjä saattaa valmistella ydinkoetta Pohjoisella jäämerellä
-
19:41
Esapekka Lappi tyrmistyneenä autonromunsa vieressä: "Ei mahdollisuuksia"
-
19:36
Koronan saldoa Suomessa: Kolme miljoonaa rokotetta hukkaan, neljä miljoonaa lahjoituksena köyhempiin maihin
-
19:30
Teemu Pulkkinen palaa jälleen Venäjälle
-
19:14
Ruotsissa puolustusvoimat ryhtyy tukemaan poliisia jengiväkivallan torjunnassa: "Väkivallan aalto vertaansa vailla"
-
19:14
Härski vitsi Ott Tänakin takapuolesta – kammohypyn hurjat voimat paljastaneen virolaistähden pokerinaama petti
-
19:13
Pelastajat hälytettiin auttamaan nuorukainen puusta – turhaan
-
19:12
Niin kaunista! HIFK:n superlupaus kyykytti veskaria – Liiga-uran avausmaali komeaa katsottavaa
-
19:05
Brittijournalisti esittää dokumentissa humalaista naista baarien edustalla – näin sinnikkään ahdistelun kohteeksi haavoittuvassa tilassa oleva voi joutua
-
19:03
Alusvaatemaisuus, militanttiset takit... – näkyvätkö nämä kuumat muoti-ilmiöt pian Suomen katukuvassa? "En hämmästyisi"
-
19:02
Miten löytää Se Oikea? Deittiasiantuntija Tiina antaa oleellisen vinkin: "Sillä pääsee jo aika pitkälle"
-
18:51
New Yorkiin julistettiin hätätila tulvien muutettua kadut järviksi: "Toimikaa nopeasti suojellaksenne henkeänne"
-
18:50
Nokia Arenassa valtavia ongelmia SM-liigaottelun alkaessa
-
18:26
Manchester United hukkuu loukkaantumisiin
-
Lataa lisää