Miten lapsen kävisi, jos äiti kuolisi? Johanna oli juuri täyttänyt 33, kun hän löysi suihkussa patin rinnastaan: "Tuntui kuin se olisi vain pahaa unta"

2:07
Videolla kerrotaan, millaisia ovat rintasyövän oireet.

34-vuotias Johanna Greijus muistuttaa, että rintasyöpään voi sairastua myös nuorella iällä. Yli 10 prosenttia rintasyöpään sairastuneista on alle 50-vuotiaita.

Kotkalainen Johanna Greijus oli juuri täyttänyt 33 vuotta, kun hän huomasi suihkussa jotain omituista. Hänen rinnassaan oli patti. Löydös sai naisen huolestumaan. Johannan lapsi oli jo kymmenvuotias, joten kivuliasta kyhmyä ei voinut kuitata raskauden tai imetyksen aiheuttamilla muutoksilla. 

Pelko hiipi Johannan mieleen. Hänen isoäitinsä ja isotätinsä olivat molemmat sairastaneet rintasyövän. Mielessä alkoi kyteä ajatus, voisiko hän itsekin olla sairastunut.

Muutaman viikon odottelun jälkeen Johanna otti yhteyttä lääkäriin. 

– Lääkäri sanoi, että kun olen niin nuori, niin ei se ole syöpää, hän muistelee nyt, vuotta myöhemmin.

Johanna pääsi kuitenkin tutkimuksiin ja mammografiaan. Puolentoista kuukauden kuluttua lääkäri pyörsi sanansa ja kertoi, että Johannalla oli aggressiivinen HER2-positiivinen rintasyöpä, joka oli levinnyt kainaloon.

Diagnoosi tuntui pahalta unelta

Diagnoosi oli Johannalle järkytys, vaikka hän oli aavistellut pahaa. Eihän kolmekymppisen, urheilevan, terveellisesti elävän ja savuttoman kuuluisi sairastua syöpään. 

– Tuntui kuin se olisi vain pahaa unta, Johanna kuvailee.

Shokin jälkeen iski viha. Miksi syöpä iski juuri omalle kohdalle? Mitä jos aggressiivinen ja suuren uusiutumisriskin syöpä veisi hengen? Mitä kävisi Johannan 10-vuotiaalle pojalle, jonka ainut huoltaja hän on?

Uutiset tulivat vain muutamia päiviä ennen joulua. Johanna kertoi diagnoosista äidilleen ja siskoilleen, mutta pyysi, etteivät nämä paljastaisi asiaa muille ennen kuin joulu olisi juhlittu perinteisin menoin.

Jouluruokien syömisen ja lahjojen jakamisen jälkeen alkoivat syöpähoidot. Kun lääkärit nipistelivät ja puristelivat Johannan vartaloa ennen rinnan rekonstruktiota eli uudelleen rakentamista, hänestä tuntui kuin olisi itsensä ulkopuolella katsomassa kieroutunutta sirkusta.

Tammikuussa 2020 Johanna makasi leikkauspöydällä. Operaatiossa syöpäkasvaimet poistettiin ja hänelle rakennettiin uusi rinta. Leikkauksen jälkeen Johannalla alkoivat sytostaattihoidot, joita seurasi sädehoito. 

Kiire ja rutiinit toivat energiaa ja vähensivät ahdistusta

Johanna ei halunnut, että asiat jäisivät kesken, mikäli pahin skenaario, kuolema, kävisi toteen. Sairastuminen heitti sitku-ajattelun roskakoriin. Hän tajusi, ettei voisi lykätä asioiden tekemistä tai sanomista hamaan tulevaisuuteen. 

Johanna tapetoi kotinsa olohuoneen, viimeisteli valokuvaprojektinsa, tarkisti vakuutuksensa ja kirjoitti ylös salasanansa. Samalla hän pyrki elämään mahdollisimman normaalia elämää koronaepidemian ja syöpähoitojen keskellä: puuhasteli kotona, teki ruokaa, kävi kävelyillä ja huolehti säännöllisestä unirytmistä. 

Johanna keskusteli rintasyövän sairastaneen isoäitinsä sekä siskonsa kanssa puhelimessa ja videosovelluksissa. Hän näki ystäviään ja kävi poikansa ja miehensä kanssa retkeilemässä sekä ulkotapahtumissa.

Rutiinit toivat energiaa ja kiire auttoi tukahduttamaan alleen ahdistavia ajatuksia. Mutta vaikka elämästä yritti kaikin voimin tehdä normaalia, on sairausaika ollut koko Johannan perheelle niin kaukana tavallisesta kuin mahdollista.

Kumppani ei halunnut keskustella pahimmasta mahdollisesta vaihtoehdosta

Johanna joutui kumppaninsa kanssa vaikean keskustelun eteen, kun he alkoivat puhua huoltajuuskysymyksistä. 

Johanna on poikansa ainut virallinen huoltaja, vaikka on ollut kumppaninsa kanssa yhdessä lapsen koko elämän ajan. Johanna pohti, pitäisikö miehen adoptoida lapsi vai olisiko huoltaja hänen oma siskonsa tai äitinsä. Kumppani ei kuitenkaan halunnut keskustella aiheesta, sillä hän ei halunnut ajatella pahinta mahdollista vaihtoehtoa, Johanna sanoo.

Pojalle syövästä ja hoidoista oli kerrottu, mutta kuoleman mahdollisuudesta ei mainittu. Jälkikäteen poika on todennut, ettei sairaus ole pelottanut häntä, sillä kaikista käytännön asioista on kerrottu etukäteen.

Vielä Johannan ei ole tarvinnut painostaa miestään puhumaan vaikeasta aiheesta. Rintasyöpä on paperilla poissa, mutta Johanna saa edelleen rokotehoitoa, jonka toivotaan ehkäisevän herkästi uusiutuvan syöpätyypin uutta hyökkäystä. 

"Jonain päivänä kuolen, mutta muina päivinä elän"

Puutarhaan istutetut kukat loistavat vasta ensi vuonna. Toisinaan Johanna miettii, onko sillä mitään väliä, jos hän ei ole enää silloin niitä katsomassa. 

Nuorena syöpään sairastunut Johanna pelkää, että syöpä palaa vielä remissiosta, mutta yrittää olla ajattelematta asiaa ja elää hetkessä. Elämää ei voi elää alati pahinta peläten.

– "Jonain päivänä kuolen, mutta muina päivinä elän", Johanna siteeraa vuonna 2019 syöpään kuollutta entistä kansanedustajaa Maarit Feldt-Rantaa.

Mutta silti, heti kun kylkeä nipistää, Johanna hätkähtää. Oliko se sittenkin syövän oire? Sairastuminen on kolauttanut olennaisella tavalla perusturvallisuuden tunnetta.

Johanna muistuttaa, ettei syöpä ole taistelu, josta selvitään joko voittajana tai häviäjänä. 

– Ei tämä ole taistelu. Jos tähän voisi vaikuttaa, ei kukaan kuolisi. Tämä on vaan järkyttävän pitkä odotus.

Yli 10 prosenttia rintasyöpään sairastuneista on alle 50-vuotiaita

Rintasyöpä on suomalaisnaisten yleisin syöpä, johon sairastuu vuosittain noin 5000 naista, äitiä ja mummoa. Riski sairastumiseen suurenee iän myötä, mutta myös nuoret voivat sairastua. Yli kymmenen prosenttia sairastuneista on 25–49-vuotiaita, jotka eivät vielä osallistu maksuttomiin rintasyöpäseulontoihin.

Johanna muistuttaa, että vaikka todennäköisyys sairastumiseen on pieni, se on olemassa. Mitä aiemmin syöpä löydetään, sitä paremmat mahdollisuudet siitä on parantua.

Tyypillisin rintasyövän oire on rinnassa oleva kyhmy. Kyhmy voi olla kivuton, mutta myös aiheuttaa kipua ja pistelyn tunnetta rinnassa. Nännistä erittyvä neste ja nännipihan ihottuma voivat olla myös rintasyövän oireita. Omien rintojen tunteminen auttaa havaitsevaan muutoksen.

Nykyisin noin joka neljäs rintasyöpä todetaan seulonnoissa, vaikka nainen ei olisi huomannut mitään erityistä muutosta rinnoissaan. Seulontoihin osallistuminen onkin ensisijaisen tärkeää rintasyöpäkuolemien ehkäisemisessä.

Kotimaista syöpätutkimusta voi tukea lahjoittamalla rajaa Roosa nauha -keräykseen, joka alkaa 22. syyskuuta.

Katso videolta, miten rinnat tulisi tutkia.

Osittaislähde: Kaikki syövästä

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja