"Hallitus saatava ennen juhannusta" - kriisi uhkaa

Keskiviikkona yllättävästi keskeytyneet hallitusneuvottelut ovat loksauttaneet kaikkien suut ammolleen. MTV3:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlund näkee, että täysin uusi tilanne on saanut niin poliitikot kuin tutkijatkin ymmälleen.

– Suomessa on totuttu, että kaikki pystyvät tarvittaessa hallitsemaan yhdessä. Nyt tuntuukin todella oudolta, että sopua ei saatu aikaan, Grönlund sanoo.

Suomessa ei olla oltu pitkään hallituksettomassa tilassa. Paineita nostaa, että toimitusministeriö ei voi johtaa maata kuukausia.

– Mikäli meillä ei ole juhannukseen mennessä uutta hallitusta, voidaan sanoa, että olemme parlamentaarisessa kriisissä, Grönlund toteaa.

Grönlundin mukaan mitään suurta uutta ei voida aloittaa, eikä mikään ratkaisu etene. Grönlund uskoo, että toimitusministeriö ei tahdo ryhtyä esimerkiksi sosiaaliturvan leikkauksiin.

– Keskusta ei varmasti halua tehdä mitään isoa, varsinkaan jos se ei ole uudessa hallituksessa.

Ei uusia vaaleja

Tämänhetkinen tilanne on saattanut myös myöhäistetyn vaalipäivän huonoon valoon. Tällä hetkellä eletään jo kesäkuuta.

– Voidaan kyllä ihmetellä mitä Suomessa tapahtuu, jos heinäkuussa vielä yritetään saada hallitusta kasaan, Grönlund sanoo.

Uusien vaalien mahdollisuutta Grönlund ei pidä todennäköisenä. Mahdollisuuksia hallituksen muodostamiseen on edelleen niin monia.

– Katsotaan nyt kaikki kortit aluksi.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat