Mainos

Hallitus pohtii kihlakuntien lakkauttamista

Tekeillä olevassa valtionhallintoa koskevassa selonteossa pohditaan vaihtoehtoisesti joko kihlakuntien täydellistä lakkauttamista tai niiden määrän puolittamista.

Hallitus harkitsee kihlakuntien lakkauttamista. Kihlakuntia pidetään liian pieninä yksiköinä.

Kihlakuntien toiminnan täydellisen lopettamisen vahtoehtona on, että niiden määrä karsitaan alle puoleen nykyisestä. Lakkautussuunnitelmat käyvät ilmi valmisteilla olevasta valtionhallinnon kehittämistä koskevasta selonteosta. Asiasta kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Kihlakunnanvirastot itse pitävät nykyistä kihlakuntajakoa hyvänä. Sisäministeriö, oikeusministeriö, valtakunnansyyttäjävirasto ja lääninhallitukset pitävä kihlakuntia liian pieninä yksikköinä. Kihlakuntia on nykyisin 90 ja ne toimivat pääosin lääninhallituksen ja sisäministeriön alaisuudessa.

Valtion paikallishallinnossa tehtiin remontti vuonna 1996, kun nimismiesjärjestelmästä luovuttiin ja syyttäjän, poliisin, maistraatin sekä ulosoton työtehtävät liitettiin kihlakuntien alaisuuteen.

Kihlakuntauudistuksen ajankohta on vielä avoin. Myös eduskunta pui vielä asiaa sen jälkeen, kun valtionhallintoa koskeva selonteko on saatu muokattua lopulliseen muotoonsa.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.