Hallitus kritiikin kohteena

Hallituksen toimia suomalaisten pelastamiseksi Aasian katastrofialueilta on arvosteltu ankarasti. Ulkoministeri lupaa, että hallitus teettää aikanaan puolueettoman selvityksen kriisiajan toimista.

Suomalaiset ovat arvostelleet ankarasti hallituksen toimia Aasian luonnonkatastrofin suhteen heti alusta lähtien. Erityisesti arvostelu on kohdistunut ulkoministeriöön ja aivan erityisesti ulkoministeri Erkki Tuomiojaan.

Ulkoministeriön on sanottu unohtaneen tehtävänsä. Arvostelijoiden mukaan sen olisi laskeuduttava diplomaattisista sfääreistä palvelemaan kansalaisia. Hallituksen sanotaan myöhästyneen pahasti lähdössä. Jopa niin, että katastrofeja varten koulutettu suomalainen kommandoryhmä jäi kokonaan lähettämättä paikalle.

- Jo heti maanantaiaamuna kun kriisiryhmä piti ensimmäisen kokouksen todettiin, että tälle ryhmälle ei ole tarvetta vaan suurin tarve on lääkintöhenkilökunnalla, Tuomioja sanoo.

Ulkoministeri korostaa, että jo alussa keskityttiin siihen, että lääkintöhenkilöstö saatiin lähtemään kriisialueelle mahdollisimman nopeasti.

Kritiikki kiusaa Tuomiojaa. Iltapäivällä pitämänsä tiedotustilaisuuden jälkeen hän sanoi MTV:n uutisille uskovansa, että suuri osa arvostelusta kohdistuu häneen poliitikkona. Tuomioja mielestä hänestä on tehty syntipukki, jonka kautta ikävä kyllä arvostellaan myös hyvää työtä tehneitä virkamiehiä.

Tuomioja ei näe mitään syytä pahoitella pelastustoimien myöhästymistä kuten Ruotsin ulkoministeri on tehnyt.

- Ei meillä ole mitään syytä arvioida muiden maiden toimia, mutta kun kysymyksessä viitattiin Ruotsiin niin Ruotsissa on nimenomaan viitattu siihe,n että Suomessa avustustoimet käynnistyivät aivan toisenlaisella nopeudella ja toisenlaisessa laajuudessa kuin heillä saatiin käyntiin.

Hallitusta on arvosteltu myös siitä, ettei se ole pitänyt varsinaisia kriisikokouksia. Tämä on pääministerin oma päätös. Matti Vanhanen halusi vetää pelastustoimia mahdollisimman matalalla organisaatiolla. Päätösvalta annettiin niille, jotka käytännössä työn hoitavat. Ministerikokouksissa virkamiesten aika olisi tuhraantunut vääriin asioihin.

(MTV3)

Tuomioja pitää arvostelua epäoikeudenmukaisena.

(Kymmenen uutiset 31.12.2004)

Lue myös:

    Uusimmat