Hallitsevan Suomen mestarin päävalmentaja palasi kotiin ja muuttaa SJK:ssa kaiken – "Tuntuu joka päivä siltä kuin olisi futisseurassa töissä"

Vaikeat vuodet ja turbulenssi ovat vain pahoja muistoja. Näin ainakin Seinäjoen Jalkapallokerhon kannattajat haluavat ajatella. Kuopion Palloseurasta Suomen mestaruuden jälkeen SJK:hon siirtynyt päävalmentaja Jani Honkavaara, 43, muistuttaa seuran merkittävistä hankinnoista puhuvia itse prosessin olevan vielä alkuvaiheessa.

Kaikki on muuttunut SJK:ssa uuden päävalmentajan alaisuudessa. Tämä ei ole kärjistetty median oma heitto, vaan lause Honkavaaran suusta. 

– Pelitapa ja harjoittelu ovat uusiutuneet niin paljon, että välillä kehitystä tuntuu tapahtuvan paljonkin, kunnes taas otetaan pari askelta taaksepäin. Ne ovat normijuttuja, Honkavaara kertoo MTV Urheilulle.

Toppari Tero Mäntylä, maajoukkueessa vieraillut laitapuolustaja Niko Markkula, keskikenttäpelaaja Keaton Isaksson, KuPSista Seinäjoelle palannut maalintekijä Tuco. Honkavaara on saanut käyttöönsä laadukkaita pelaajia, mutta kammalla tutkittavaa löytyy yhä. Laajan materiaalin seura hyötyy SJK Akatemiastaan, joka pelaa maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösessä.

– Ainahan se muuttuu aika paljon matkalla, millaisia pelaajia haluaa. Joitakin hankituista pelaajista emme odottaneet edes saavamme. Näitä on välillä vaikea ennakoida. Olemme vahvistuneet, mutta meillä on yhä aika kirjava joukko nuorukaisia, joista kaikki eivät ole vielä tasoaan näyttäneet tai kannuksiaan hankkineet.

"Olemme takamatkalla"

Viime kausi halutaan Seinäjoella unohtaa nopeasti. SJK teki Veikkausliigassa kaikista joukkueista vähiten maaleja (17). Ylemmän loppusarjan ulkopuolelle jäänyt joukkue erotti päävalmentaja Alexei Eremenkon elokuussa ja päätti kauden 11 ottelun voitottomaan putkeen.

– Moni veikkausliigajoukkue on paljon meitä valmiimpi. Ilves aloitti kauden käytännössä valmiilla joukkueella. Samoin Inter ja Honka. He ovat tehneet vain täsmähankintoja eivätkä ole muuttaneet pelitapaa niin oleellisesti kuin me. En ikinä ota edes mestarin haastajan viittaa. Olemme takamatkalla, joukkuessa on kuitenkin paljon samoja pelaajia kuin viime kaudella.

Oleellisesti muuttunut pelitapa. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Mikä SJK:n jalkapallossa muuttuu? Honkavaara tiivistää kuvauksen "vauhdikkaaseen ja tehokkaaseen pallonhallintaan". 

– Meidän pitää pystyä ratkaisemaan erilaisia tilanteita fiksummin ja luovemmin. Luovuus taas mahdollistuu sitä kautta, että näet ympärillä olevassa tilanteessa ratkaisuja, joista valitset parhaan. Jalkapallo ei saa olla liian monotonista ja hakkaavaa, Honkavaara kuvailee tavoitettaan.

– Tehokkaaseen pallonhallintaan kuuluu tietysti hyvä vastahyökkäysvalmius. Meidän pitää pystyä vaihtelemaan prässitasoja ja olla ylipäätään reagoivampia.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

SJK:n hankintapolitiikka on päävalmentajan mukaan noudatellut edellä kuvatun kaltaisen jalkapallon vaatimuksia. Pitää pystyä olemaan reagoiva ja - trendisanan mukaisesti - "aktiivinen".

Harjoituskauden ottelut ovat valmentajalle tärkeää rakennusmateriaalia uuden luomiselle. Tammikuussa käynnistyneen Suomen cupin avausottelu päättyi 1-1-vierastasapeliin RoPSin kanssa. Haastattelun tekemisen jälkeen SJK hävisi Suomen cupissa kotikentällään Hakalle 1-3. 

Jos Honkavaaralta itseltään kysyttäisiin, Suomen cupia pelattaisiin vasta maaliskuussa ja tässä vaiheessa vuotta otteluohjelmassa olisi vain harjoitusotteluita. Päävalmentajan mukaan joukkue pystyi noudattamaan RoPSia vastaan uusia teesejään 22 minuuttia.

– Olisimme voineet johtaa peliä siinä vaiheessa kahdella maalilla. Sen jälkeen aloimme pelaaja kerrallaan lintsata tai väsyä. Pelitapamme on kunnianhimoinen ja intensiivinen. Tuo ottelu kertoi, miten alkutekijöissä olemme.

– Divarijoukkueita vastaan olemme pystyneet pelamaan uutta jalkapalloa 45 minuuttia. Hyvissä otteluissa jopa tunnin. Nyt hyvin painetta laittanut veikkausliigajoukkue typisti sen 22 minuuttiin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Veikkausliigan uusi kausi käynnistyy huhtikuun 11. päivä. Honkavaaran mukaan vasta kevään kuluessa nähdään, minne SJK tulevalla kaudella todella kuuluu, ja mitä se voi lähteä tavoittelemaan.

– Toivottavasti parannamme kauden mittaan pelaamistamme, kuten minun joukkueeni yleensä todella paljon tekevät.

Päävalmentajan itsetietoisista äänenpainoista kuuluu Suomen mestaruuden kasvattama itseluottamus sekä selkeä käsitys omista vahvuuksista ja tavasta pelata jalkapalloa. Peli kulkee etusijalla, mutta pelinomaiset harjoitteet kehittävät Honkavaaran joukkueiden fysiikkaa samassa tahdissa.

– Emme oikaise siten, että treenaisimme jumalattomasti fysiikkaa alussa ja unohtaisimme pelin. Yritämme kehittää teknistaktisia, fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia maltillisesti käsi kädessä.

Muuttunut koti

Honkavaara on Seinäjoen kasvatti, joka edusti omalla pelaajaurallaan paikallista TP-Seinäjokea. Ainakin yksi asia on muuttunut Honkavaaran poissaolon aikana: Jalkapallo on nykyisin kaupungin ykköslaji.

Uusi päävalmentaja haluaa tuoda seinäjokelaisille takaisin uskon omaan jalkapalloseuraan. Kotiinpaluu ja SJK:n valmennusryhmään liittyminen olivat lähellä toteutua jo vuonna 2016, mutta tuolloin suunta vei vielä Kuopioon.

– Täällä tuntuu joka päivä siltä kuin olisi futisseurassa töissä. Menestymättömyys on totta kai tuonut tiettyä epävarmuutta koko seuraympäristöön. Minun tehtäväni on kannustaa ja muuttaa niitä asioita, jotka eivät toimi. Hirveän vähän on ollut sellaista. Huomasin heti alussa, että kaikki ovat pieteetillä tekeviä ja työlle vihkiytyneitä ammattilaisia, Honkavaara kuvailee uutta työpaikkaansa.

Tyytyväisyys tappaa kehityksen, kuuluu kulunut fraasi - ja juuri sitä Honkavaara haluaa peräänkuuluttaa.

– Vaikka pidän itseäni OK valmentajana, näillä olosuhteilla ja resursseilla minun on pystyttävä palvelemaan pelaajia paremmin ja kehittämään harjoittelua entisestään. Pitää löytää hyvät arviointimittarit ja epävarmuutta ei saa olla. On oltava hullu ja luotettava prosessiin loppuun asti.

Lue myös:

    Uusimmat