Haavaumista vetääntyviin ikeniin – tämän suusi kertoo terveydestäsi
Suun terveys viestii myös koko kehon terveydestä.
Metro-julkaisun haastattelema hammaslääkäri Azad Erumlu kertoo, että hammastarkastuksissa ei vilkuilla pelkästään hampaita.
– Silmien sanotaan olevan sielun peili ja jos se on totta, suu on ehdottomasti peili terveyteesi, Erumlu toteaa.
Poskien sisäpinnat, kieli sekä hampaat voivat tulehtua ja ärsyyntyä, mutta milloin pitäisi olla huolissaan ja mistä erilaiset oireet kertovat?
Verta vuotavat ikenet
Ienten tulisi olla vaaleanpunaiset ja kiinteät eikä niiden tulisi alkaa vuotaa verta, jos tökkäät niitä.
– Vuotavat ikenet voivat olla merkki siitä, että harjaat tai lankaat hampaitasi liian kovaa. Jos suun terveytesi vaikuttaisi olevan muutoin hyvä ja ikenet vuotavat vain toisinaan, ei todennäköisesti ole syytä huoleen, Erumlu toteaa.
Ikenet voivat kuitenkin vuotaa verta myös tulehduksen takia, mikä vaatiikin hieman enemmän huomiota.
Erumlun mukaan se, että pesuallas on usein verinen hampaiden pesun jälkeen voi olla merkki siitä, että ikeniin on kerääntynyt plakkia.
– Plakkia muodostuu, kun sylki sekoittuu ruoantähteisiin ja muodostaa tahmean kalvon hampaiden pintaan. Plakki sisältää bakteereja, jotka voivat ajan kanssa ärsyttää ikeniä ja saada ne tulehtumaan ja vuotamaan verta, Erumlu selittää.
Muita syitä ienten verenvuodolle voivat olla myös vitamiinin puutostilat, hormonaaliset muutokset naisilla, tietyt lääkkeet sekä kehno ruokavalio. Jos asia huolestuttaa, kannattaa jutella hammaslääkärinsä kanssa.
– Iensairauksista puhutaan paljon, mutta useimmiten niitä voidaan hoitaa, jos ne huomataan ajoissa. Tämän takia säännölliset hammaslääkärin tarkastukset ovat niin tärkeitä, Erumlu toteaa.
Vetäytyvät ikenet
Ienten vetäytyminen kauemmas hampaista ei ole sellainen oire, joka kannattaisi ohittaa kevyesti.
Vetäytyvät ikenet ovat yleinen merkki iensairauksista, jotka nostavat riskiä muihin vakaviin sairauksiin, kuten diabetekseen, sydänsairauksiin ja jopa aivoinfarkteihin.
Arat hampaat
Kipeät leukaperät heti aamusta voivat olla merkki siitä, että puret hampaitasi yhteen öisin.
– Hampaiden narskuttelu on yleistä ja voi johtua useasta syystä, kuten huonosta unesta, stressistä tai ahdistuksesta, Erumlu kertoo.
Öisen narskuttelun seurauksena on usein päänsärky, sekä jäykät niska ja hartiat.
– Sen lisäksi, että se on ärsyttävää, hampaat voivat kulua ja ajan kuluessa jopa haljeta, Erumlu kertoo.
Narskuttelua voidaan hoitaa esimerkiksi hammassuojilla.
Valkoinen kerros kielen päällä
Kielen tulisi olla terveen vaaleanpunaisen värinen ja sen pinnalla on ohut vaalea kerros.
Valkoinen kieli voi olla harmiton, ohimenevä vaiva, mutta se voi viestiä myös vakavammista sairauksista.
Usein ilmestyvät aftat
Jo pelkkä veden juominen voi tuottaa kipua niille, jotka kärsivät suun limakalvoille syntyvistä haavaumista, aftoista. Kivuliaisuudesta huolimatta aftat ovat todella yleisiä; arvioiden mukaan niistä kärsii noin joka viides meistä jossain elämänsä vaiheessa.
Jos aftoja ilmestyy kuitenkin jatkuvasti, ne voivat Erumlun mukaan viestiä siitä, että kaikki ei ole kunnossa.
Terveyskirjaston mukaan aftojen laukaisevia tekijöitä voivat olla stressi, tupakoinnin lopettaminen, tietyt ruoka-aineet, natriumlauryylisulfaattia sisältävät hammastahnat tai hormonaaliset muutokset esimerkiksi kuukautiskierron lopussa.
Myös raudan, foolihapon ja B12-vitamiinin puutokset voivat aiheuttaa aftoja.
Jos aftat vaikeuttavat syömistä tai puhumista ja apteekin reseptittömät kipulääkkeet eivät auta, voi olla syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle. Haavaumien pitäisi myös parantua parissa viikossa, joten jos näin ei ole tai ne uusiutuvat nopeasti ja useita kertoja vuodessa, suuta kannattaa näyttää lääkärille.
Lähteet: Mirror, Terveyskirjasto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää