Suomalaisnaiset aloittivat vaisusti golfin naisten Britannian avoimessa mestaruusturnauksessa Lancashiressa torstaina. Sekä Riikka Hakkarainen että Minea Blomqvist käyttivät ensimmäiseen kierrokseensa 76 lyöntiä, mikä on neljä yli kentän par-tuloksen. Ursula Wikström tarvitsi kierrokseensa yhden lyönnin vähemmän, eli 75 lyöntiä. Wikström on yhteistuloksissa sijalla 53, kun Hakkaraisen ja Blomqvistin tulokset oikeuttavat sijaan 75.
Hakkarainen onnistui avauslyönneissään, mutta tuloskorttiin merkittiin lopulta yksi tuplabogey ja neljä bogeyta, joista kaksi viimeisille väylille.
- Tein lähestymislyönneissä tänään muutaman väärän mailavalinnan ja ne kostautuivat bogeylla ja tuplabogeylla. Kyllä tänään olisi pitänyt pystyä parempaan, sillä puuskittaista tuulta lukuun ottamatta kelikin oli tänään erinomainen, Hakkarainen sanoi.
Blomqvist oli vielä 11 reiän jälkeen par-tuloksessa, kunnes peli alkoi sujua huonosti. Blomqvist teki sen jälkeen kolmelle peräkkäiselle väylälle bogeyt sekä vielä 16. väylällä. Myös Blomqvistin avaukset onnistuivat hyvin, mutta ongelmia oli lähestymislyönneissä.
- Tavoitteena oli ennen kisaa voitto, mutta nyt on kyettävä ensin parantamaan peliä sen verran, että pääsee mukaan kahdelle viimeiselle kierrokselle. Sen jälkeen voi sitten keskittyä päivä kerrallaan sijoituksen parantamiseen, Blomqvist totesi.
Kilpailua johtaa Yhdysvaltain Juli Inkster, joka selvitti ensimmäisen kierroksen 66 lyönnillä.
(MTV3-STT)
Lue myös:
Suosikkeihin kuulunut Pak vetäytyi golfin Britannian avoimesta
