Ghanalaismies hätyyttelee maailman pisimmän miehen titteliä: "Kasvan edelleen"

1:02
KATSO MYÖS: Jättimäisestä miniatyyreihin: Maailman pienin poni on vain 50 senttiä korkea.

29-vuotias ghanalaismies lähestyy koko ajan maailman pisimmän miehen mittaa, sillä ei ole lopettanut vieläkään kasvamista.

Pohjoisessa Ghanassa sijaitseva paikallinen sairaala kertoi 29-vuotiaalle Sulemana Abdul Samedille tämän pituuden kasvaneen 2,89 metriin. Pituus tekisi Samedista maailman pisimmän miehen, mutta mittaustulosta ei saavutettu täysin luotettavin keinoin – koska se oli mahdotonta, kirjoittaa BBC.

Samedilla diagnosoitiin muutama vuosi sitten gigantismi, eli jättikasvu, jonka vuoksi mies käy kuukausittain terveystarkastuksissa. Kun miestä pyydettiin seisomaan suorassa mittataulukkoa vasten, hoitaja totesi järkyttyneenä, että Samed on kasvanut jo mittataulukonkin yli.

Paremmin Awuchena, mikä tarkoittaa hausan kielellä "päästä irti", tunnettu mies, oli tilanteesta lähinnä huvittunut, eikä lainkaan yllättynyt kasvaneesta pituudestaan – Awuche ei ole ikinä lakannut kasvamasta.

2,89 metrin pituus saatiin mitattua lisäämällä mittatikun päähän tanko, mutta tulos oli silti vain arvio. BBC:n toimittaja Favour Nunoo lähti paikan päälle 16 metrin mittanauhan kanssa.

Ei ainakaan toistaiseksi maailman pisin

Suunnitelmana oli asettaa Awuche nojaamaan talon seinää vasten, merkata liidulla pituus ja mitata se sitten mittanauhalla. Mies oli kuitenkin pidempi kuin suurin osa kylän taloista, mutta etsinnän jälkeen tarpeeksi korkea seinä löydettiin.

Voit katsoa lisää kuvia julkaisun nuolinäppäimestä painamalla. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Mittaamista varten Awuche otti kenkänsä pois ja asettui seinää vasten. Naapuri kiipesi miehen vierelle puisen jakkaran päälle ja merkkasi pituuden seinään. Mittanauha paljasti lukemaksi 7 jalkaa ja 4 tuumaa, joka on noin 2,26 metriä.

Maailman pisin mies, Turkissa asuva 40-vuotias Sultan Kösen, on 8 jalkaa ja 2,8 tuumaa eli "vain" noin 2,52 metriä pitkä. 

– Kasvan edelleen pituutta. Kuka tietää, ehkä jonain päivänä minäkin pääsen sille korkeudelle. Joka kolmen tai neljän kuukauden välein kasvan… Jos et ole nähnyt minua kolmeen tai neljään kuukauteen ja näet minut, ymmärtäisit, että olen kasvanut, Awuche väittää.

Huima pituus tuli ilmi parikymppisenä

Awuchen mukaan hänen epätavallinen kasvunsa alkoi käydä selväksi miehen asuessa Ghanan pääkaupungissa Accrassa 22-vuotiaana.

Awuche työskenteli teurastamossa, pyrkien säästämään rahaa autokoulua varten.

Eräänä aamuna mies heräsi kuitenkin hämmentyneenä.

– Tajusin, että kieleni oli laajentunut suussani niin paljon, etten pystynyt hengittämään kunnolla, Awuche muistelee.

Awuche kertoo hakeneensa paikallisesta apteekista lääkettä vaivaan, mutta parin päivän kuluttua hän huomasi, että kaikki muutkin hänen kehonosansa olivat alkaneet kasvaa. Kun perhe ja ystävät vierailivat kaupungissa, he kaikki huomauttivat Awuchen pituuskasvusta, jolloin hän tajusi muuttuvansa pikku hiljaa jättiläiseksi.

Yhtäkkiä Awuche olikin merkittävästi pidempi kuin kaikki muut ja hän joutui hakemaan hoitoa myös muihin komplikaatioihin. Miehen selkäranka on muun muassa epänormaalin mutkalla ja hänellä on luonnottoman pitkät raajat. Vakavammat komplikaatiot sisältävät sydänvikoja.

Lääkäreiden mukaan Awuche tarvitsisi aivoleikkauksen, jotta kasvaminen loppuisi. Ghanan julkinen terveydenhuolto ei kuitenkaan kata niin isoa hoitoa ja Awuchen pitää säästää rahaa jo yksittäisiin sairaalareissuihinkin.

Tulevaisuuden haaveena perhe

Awuche palasi terveysongelmiensa takia takaisin kotikyläänsä kuusi vuotta sitten ja joutui luopumaan myös haaveistaan ryhtyä kuljettajaksi.

– Ajattelin mennä autokouluun, mutta vaikka siirrän istuimen taakse, en pysty pitämään ohjauspyörästä. En voi venyttää jalkaani, koska polveni kolhaisee rattia, Awuche kertoo.

Awuche asuu tällä hetkellä veljensä kanssa ja saa elantonsa pienestä yrityksestä, joka myy matkapuhelinsaldoa.

Ammatillisten haaveiden lisäksi Awuchen pituus on vaikuttanut merkittävästi miehen sosiaaliseen elämään. 

– Pelasin aiemmin jalkapalloa kuten jokainen nuori mies, olin urheilullinen, mutta nyt en pysty kävelemään edes lyhyitä matkoja, Awuche kertoo.

Miehen on ollut hankalaa löytää myöskään jalkoihinsa sopivia kenkiä. Paikallinen käsityöläinen valmisti Awuchen sandaalit autonrenkaista.

Huolimatta ongelmistaan Awuche hymyilee kulkiessaan kotikylänsä katuja. Hänestä onkin muodostunut paikallinen julkkis, jolle moikkaillaan, tullaan jutustelemaan ja haetaan jopa halauksia.

Awuche on äärimmäisen kiitollinen perheeltään saamastaan tuesta, vaikkei esimerkiksi kukaan hänen kolmesta veljestään ole venähtänyt samalla tavalla pituutta.

Tulevaisuudessa Awuche haaveilee naimisiinmenosta ja lapsista, mutta haluaa ensin keskittyä terveyteensä. 

Katso myös: MTV:n toimitus yritti rikkoa M&M's-karkkien pinoamisen maailmanennätystä

Lähde: BBC

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja