Gazassa on maailman suurin kriisi nälänhädän suhteen: "Tapahtuu asioita, joita emme ole elinaikanamme nähneet"
Rauhanedistämisjärjestö CMI:n asiantuntijan mukaan aputoimituksia Gazaan on vaikea saada perille, mikäli tulitaukoa ei saada aikaiseksi.
CMI:n projektipäällikkö Cecilia Pellosniemen mukaan käsillä on ennennäkemätön tilanne vuosikymmeniin, mikäli Gazaan ei saada aputoimituksia ja tilanne jatkuu samanlaisena.
– Tapahtuu sellaisia asioita, joita emme ole elinaikanamme nähneet humanitaarisen tilanteen suhteen. Puhutaan sellaisista luvuista ja skaalasta, mitä ei ole missään muualla, edes Jemenissä, Etelä-Sudanissa tai Syyriassa, ollut. Tässä on todella suuret riskit, CMI:n projektipäällikkö Cecilia Pellosniemi kertoo.
Tuoreiden tietojen mukaan ainakin 20 lasta on kuollut aliravitsemukseen ja nestehukkaan Gazassa. The New York Times raportoi, ettei alueelle ole viikkoihin saatu lähes ollenkaan ruoka-apua.
"Maailman suurin kriisi"
Tilanne on vakava koko Gazan kaistalla, mutta tietyissä osissa se on entistä vaikeampi.
Nälänhätä on suurin Pohjois-Gazassa, sillä aputoimitukset eivät pääse alueelle. Pohjois-Gazassa on noin 300 000 siviiliä.
Rafahissa haasteita sen sijaan tuo väenpaljous. Alueelle on pakkautunut tällä hetkellä 1,5 miljoonaa ihmistä, kun normaalisti kaupungissa on noin 100 000 asukasta. Monet asuvat teltoissa ja elinolosuhteet ovat epähygieniset.
Lue myös: Israelin ilmaiskut ravistelevat Rafahissa: "Gazan kaistalla ei ole ainuttakaan turvallista paikkaa"
Gazassa on sodittu lukuisia kertoja kuluneen kymmenen vuoden aikana ja aluetta on jälleenrakennettu useamman kerran.
Pellosniemen mukaan ennen Israelin ja Hamasin lokakuussa alkanutta konfliktia, Gazan asukkaista oli pakolaisia jo 75 prosenttia.
Valmiiksi vaikeat olosuhteet ovat nyt katastrofaaliset.
– Gazassa on maailman suurin kriisi nälänhädän suhteen, Pellosniemi alleviivaa.
Ratkaisun avaimet ovat politiikassa
Avain tilanteen ratkaisemiseksi on Pellosniemen mukaan politiikassa.
– Jos tulitaukoa ei saada aikaiseksi, alueelle on hyvin vaikea saada aputoimituksia perille.
Pellosniemen mukaan ainoa avustusjärjestö, jolla on kapasiteettia toimittaa Gazaan apua siinä määrin, mikä on tarpeen, on YK:n alainen UNRWA.
– Sekään ei ole tarpeeksi, Pellosniemi sanoo.
Suomi on jäädyttänyt avustusjärjestön rahoituksen terrorismiepäilyjen vuoksi.
Monet maat pysäyttivät rahoituksensa UNRWA:lle Suomen kanssa samaan aikaan, mutta esimerkiksi Ruotsi ja Kanada ovat jo päättäneet tuen jatkamisesta.
Uusimmat
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
Lataa lisää