Israelin ilmaiskut ravistelevat Rafahissa: "Gazan kaistalla ei ole ainuttakaan turvallista paikkaa"
Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan ainakin 86 palestiinalaista on kuollut Israelin iskuissa lauantain jälkeen.
Aseelliset yhteenotot ovat jatkuneet kaistalla viikonloppuna, kertoo Reuters.
Ministeriö sanoo Israelin tehneen kymmeniä iskuja ympäri Gazan kaistaa viikonlopun aikana.
Ilmaiskut kohdistuivat myös Gazan eteläiseen kaupunkiin Rafahiin, johon Israel on aiemmin määrännyt ihmisiä evakuoitumaan.
Kaupunkiin ja sen lähistölle on pakkautunut arvioiden mukaan yli miljoona palestiinalaista.
Hamasin alainen terveysministeriö kertoi ainakin kahdeksan palestiinalaisen kuolleen ja usean haavoittuneen lauantaisessa kerrostaloiskussa Rafahissa.
"Meitä pommitetaan päivittäin"
Brittilehti Guardianin mukaan Rafahin alueen rakennuksista oli helmikuun alkuun mennessä tuhoutunut 24–40 prosenttia.
Vertailun vuoksi, Gazan kaistan pääkaupungin rakennuksista on tuhoutunut arviolta jo yli 80 prosenttia.
Yllä olevien lukujen valossa Rafahin on aiemmin sanottu olevan Gazan kaistan viimeinen, edes hieman, "turvallinen alue". Näin uutisoi esimerkiksi The Guardian.
Ilmaiskujen tuhoja raivaavat paikalliset asukkaat ovat asiasta täysin eri mieltä.
– He sanovat tämän olevan turvallinen alue, mutta ihmisiä tapetaan joka päivä. Meitä pommitetaan päivittäin. Gazan kaistalla ei ole ainuttakaan turvallista paikkaa, paikallinen asukas Khaled Ghareez sanoo.
"Huhut" tulitauosta esillä
Israelin tiedotusvälineet ovat uutisoineet nimettömiin lähteisiin vedoten suunnitteilla olevan kuusi viikkoa kestävän tulitauon, joka kattaisi maaliskuussa alkavan muslimien pyhän Ramadan-kuukauden.
Lähteiden mukaan tulitauon aikana vapautettaisiin noin kolmasosa Gazassa edelleen olevista 130 panttivangista, kertoo Reuters.
Konfiktin kumpikaan osapuoli ei ole vahvistanut huhuja tulitauosta.
Israel sen sijaan on sanonut laajentavansa hyökkäyksiään Gazan kaistalla Hamasin tuhoamiseksi.
Lue myös: Ganz: Israel hyökkää Rafahiin, jos panttivankeja ei ole vapautettu 10. maaliskuuta mennessä
Gazan terveysministeriön mukaan yli 30 000 palestiinalaista on saanut surmansa Israelin iskuissa Gazaan lokakuun 7. päivän jälkeen.
Uusimmat
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
Lataa lisää