Aston Martinin F1-tallissa työskennellyt Aidan Louw kertoo kärsineensä rasistisesta ja homofobisesta kohtelusta työpaikallaan.
Etelä-Afrikassa syntynyt Louw teki työkseen Aston Martinin tallissa osia muun muassa Sebastian Vettelin F1-autoon.
Verbaalinen väkivalta alkoi Louwin mukaan hänen liityttyään tiimiin tämän vuoden helmikuussa.
– Ennen kuin edes aloitin työssäni, minulle sanottiin, että jos minulla on ongelma sen kanssa miten täällä minulle puhutaan, niin se on vain tapana täällä, Louw kertoo SkySportille.
Rasistinen kielenkäyttö alkoi välittömästi useiden erilaisten loukkaavien lempinimien muodossa.
Louw on Etelä-Afrikan ja Iso-Britannian kaksoiskansalainen. Hänen mukaansa rasistiseen kohteluun sisältyi myös apartheid-aikaisia viittauksia.
Rasismin lisäksi Louw kärsi myös homofobisesta kohtelusta.
– Kerroin jollekin, että minulla oli teini-iässä poikaystävä. Se oli sitten siinä. He yrittivät kynsiä minut kappaleiksi ihmisenä ja yksilönä, Louw kertaa kokemaansa.

