F1-sarjan moottoriurheilujohtaja Ross Brawn toivoo käynnissä olevan kauden mestaruustaistoon lisämaustetta.
Neljän ajetun kilpailun jälkeen F1-sarjan mestaruustaistosta on muodostumassa Ferrarin Charles Leclercin ja Red Bullin Max Verstappenin välinen näytös. Nämä kaksi tallia ja kuljettajaa ovat osoittaneet olevansa toistaiseksi omassa kastissaan.
LUE MYÖS: Mercedes meni äärimmäisyyksiin – Rosbergilta paljastus Hamilton-taiston syvyydestä: "Ei ollut mitään muuta keinoa"
F1-sarjan moottoriurheilujohtaja Brawn otti kantaa käynnissä olevaan mestaruustaisteluun. Pitkän uran F1:n parissa tehnyt Brawn toivoisi taisteluun hieman lisämaustetta kolmannen tiimin toimesta.
– Minun on oltava rehellinen. Olisin toivonut, että Mercedes on kilpailukykyisempi tähän mennessä. Heillä on ollut vaikea alku ja he ovat tehneet hurjasti töitä. Luulin, että olisimme nähneet Imolassa jo jonkinlaista kehitystä, mutta heillä oli yhä vaikeuksia. Olisi fantastista, jos taistelussa olisi myös kolmas talli, Brawn sanoo RacingNews365:n mukaan.

