Moninkertainen Formula 1 -mestari Max Verstappen ei aio jatkaa F1:n parissa jäätyään eläkkeelle kuskihommista, kertoo Motorsport. Hän avautuu myös tulevaisuudestaan.
Nelinkertainen mestari on usein tehnyt selväksi, että hän on F1-sarjassa voittaakseen, ja on jättänyt oven auki sarjan mahdolliselle jättämiselle, jos hän ei nauti uusista säännöistä vuonna 2026 tai nykyisen Red Bull -sopimuksensa päättyessä vuonna 2028.
– Olen täällä vain voittamista varten. En ole täällä vain osallistuakseni, koska se ei ole enää hauskaa. Ja juuri sitä yritän aina etsiä. Ja tällä hetkellä asiat menevät todella hyvin, hän kertoi Tag Heuerille.
On spekuloitu, että Verstappen aikoisi astua tulevaisuudessa johtotehtäviin Red Bullilla, kun hän päättää lopettaa uransa. Hän on nyt vahvistanut, että hänellä ei ole asiaan kiinnostusta. Samaan aikaan hän kertoi motivaatiostaan tuoda simulaattorikilpailijoita tosielämän kilpa-ajoihin.
– Yksi tavoitteistani on tuoda simulaattorikuljettaja oikeaan maailmaan. Se on jo tapahtunut tänä vuonna ja hän pärjää erittäin hyvin, Verstappen sanoo.
– Haluan vain yrittää kasvattaa tuota projektia, koska se on ehdottomasti asia, josta nautin paljon. Pidän F1:ssä olemisesta kuljettajana, mutta en usko, että koskaan palaisin F1:een esimerkiksi johtorooleissa.
Kirjoittaja on MTV:n urheilutoimituksen TET-harjoittelija.
