F1-pomo mielissään Lewis Hamiltonin avuntarjouksesta: "Sarjan on otettava tärkeä muutos suunnassaan"

F1-sarjan urheilujohtaja Ross Brawn kertoo olevansa mielissään Mercedes-kuljettaja Lewis Hamiltonin päätöksestä tarjota apuaan kuninkuusluokan sääntöuudistuksen laadintaan.

Formulasarjan kauden 2021 sääntöuudistuksesta oli tarkoitus julkistaa tarkempia yksityiskohtia kesäkuussa, mutta kulisseissa työ ei ole edennyt aikataulunsa mukaisesti. Sarjaa seuraava yleisö joutuu nyt odottamaan uutisia lokakuulle asti.

Hamilton oli mukana Kansainvälisen autoliiton FIA:n Pariisissa viime viikolla järjestämässä kokouksessa, jossa brittikuljettaja ilmaisi halunsa osallistua sarjan tulevan sääntöpaketin laadintaan.

– Olen iloinen siitä, että Lewis on ilmaissut halunsa tuoda oma panoksensa mukaan tähän prosessiin seuraavien kuukausien aikana. Maltamme tuskin odottaa, että pääsemme tekemään töitä hänen kanssaan etenkin seuraavassa kolmessa tapaamisessa, joiden aikataulu on nyt sovittu, Brawn kertoi.

– Tiedämme hyvin, että sarjan on otettava tärkeä muutos suunnassaan, mikäli se haluaa säilyttää asemansa yhtenä maailman seuratuimmista urheilulajeista. Kaikki osakkaat, FIA ja tallit ovat samaa mieltä tavoitteistamme. On todella hienoa saada palautetta suoraan kuljettajilta, Brawn jatkoi.

Brawn ei allekirjoita väitettä siitä, että kuljettajat olisi aiemmin suljettu sarjan päätöksenteon ulkopuolelle.

– Ovi on ollut kuljettajille aina avoin. On sääli, että aiemmin kaikki osapuolet eivät ole aina tarttuneet tähän tilaisuuteen. Nyt on hienoa nähdä tämä uusi aloite. Olemme ilahtuneita Lewisin ja kaikkien muiden kuljettajian tarjoamasta panoksesta, Brawn kiitteli.

Lue myös:

    Uusimmat