F1-pampulle kipakkaa palautetta sunnuntain sekasotkun jälkeen: tallipäällikkö haikailee jo kuolleen edeltäjän perään

Kolmatta kauttaan F1:n kilpailunjohtajana toimiva Michael Masi on joutunut tämän kauden mestaruustaistelun edetessä yhä kovampaan paikkaan.

Masilla ja tuomareilla on ollut täysi työ pitää langat käsissään, kun Max Verstappen ja Lewis Hamilton ovat tarjonneet lajin seuraajille lähihistorian kuumimman mestaruuskamppailun, jossa kumpikaan ei kaihda koviakaan otteita.

Sunnuntaina ajetussa Saudi-Arabian GP:ssä päänvaivaa Masille ja tuomareille aiheutti etenkin Verstappen, jolle langetettiin lopulta kaksi erillistä aikasakkoa.

Samaan aikaan Masin ja tuomareiden toimintaa on tarkasteltu todella kriittisesti, ja monien mielestä tilanne ei täysin ole enää heidän hallinnassaan.

– Minusta tuntui, että laji kaipasi tänään Charlie Whitingiä. Olen pahoillani, mutta hänellä oli kokemusta, Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner sanoi The Race -sivuston mukaan.

Masi seurasi kilpailunjohtajan tehtävässä Whitingiä, joka kuoli yllättäen juuri kauden 2019 avausosakilpailun alla. 66 vuoden iässä pois nukkunut Whiting oli toiminut F1:n kilpailunjohtajana vuodesta 1997 lähtien.

– Tämä on turhauttavaa, mutta Michaelilla ja tuomareilla ei ole helppoa, varsinkaan tällaisella radalla. Tilanne on toki sama kaikille.

Hornerin Mercedes-kollega Toto Wolff ei halunnut ottaa kantaa Whiting-viittaukseen, mutta Wolffinkin mukaan kilpailussa oli liikaa sekaannusta.

– Tänään tapahtui niin paljon. Oli niin paljon ratkaistavaa. En haluaisi olla Michaelin tai tuomariston asemassa, koska jokainen virhe saa näyttämään tyhmältä. Kun on sata päätöstä tehtävänä, siellä saattaa olla joitain vääriä tai kiistanalaisia päätöksiä. Meidän täytyy vain oppia tästä.

Hornerin mukaan syy ongelmalliseen tilanteeseen ei ole yksinomaan Masin ja tuomareiden.

– Lajimme on ylisäännelty.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja