F1-lehdistökatsaus: Ferrari-kuljettajalle rajua tukkapöllyä – Verstappenin "raivoihinsa" saanut George Russell ihastutti: "Mestariteos"

Red Bullin Max Verstappen ja Sergio Perez ajoivat kaksoisvoittoon sunnuntain F1-osakilpailussa Espanjassa. Kun Ferrarin Charles Leclercin matka päättyi tekniseen vikaan, nousi Verstappen voitollaan MM-sarjan kärkeen. Lehdistössa Ferrarin toinen kuljettaja Carlos Sainz sai kovaa tukkapöllyä.

Alkukaudesta teknisten murheiden takia Leclercin pistevauhdista tippuneen Verstappenin iskukyky on ollut viime aikoina hurja. Barcelonan radalla tullut voitto oli kolmas peräkkäinen hollantilaiselle. Corriere della Seran Daniele Sparisci huomioi Verstappenin hienon nousun MM-pistejohtoon.

– Joka kerta, kun Max on päässyt ruutulipulle asti tänä vuonna, hän on aina dominoinut. Hollantilainen on kuronut umpeen jättimäisen (46 pisteen) eron kolmessa osakilpailussa ja yhdessä sprintissä. Hälytyskellot soivat Ferrarilla sunnuntaina Monte Carlossa. Charlesin koti on oikea paikka vastahyökkäykselle.

The Racen Scott Mitchell muistutti kuitenkin, että kaksoisvoitosta huolimatta Red Bullin kisa oli menossa pahasti pieleen. Verstappenin DRS-ongelmat muistuttivat tallin luotettavuushuolista.

– Red Bullin täytyy tehdä elämästään helpompaa. Tällaiset tapaukset eivät yleensä saa parasta irti tallista tai kuljettajasta. Ne vain lisäävät jännitteitä tilanteisiin, joissa paineet ovat valmiiksi kovat.

Monte Carlossa ajetaan ensi viikonloppuna. BBC:n Andrew Bensonin mukaan Ferrari näyttää valmiilta menestymään katuradalla.

– Ferrari loisti keskinopeissa ja hitaissa mutkissa Barcelonassa, mikä on normaalisti merkki siitä, että auto on vahva myös Monacossa.

Ferrarille viikonloppu oli lopulta suuri pettymys. Leclercin kisa päättyi epäonnisesti, mikä avasi Verstappenille oivan iskun paikan. Verstappenin alun hankaluuksien jälkeen turvallisessa johdossa ajanut monacolainen ajautui vaikeuksiin ennen kisan puoltaväliä, kun hänen Ferraristaan katosivat tehot. Auto talliin ja kisa pakettiin.

– Ferrari sysättiin pimeyteen juuri, kun he olivat avaamassa sampanjapullon korkkia. Charles Leclercin kisa muuttui samettiseksi ajeluksi Maxin virheen ja Red Bulli drs-ongelmien vuoksi. Kisan 27. kierroksella tulossa ollut voitto vietiin julmimmalla tavalla, Topspeedblogin Umberto Zapelloni kirjoitti.

Vaikka kisa jäi kesken huomattavasti ennen ruutulippua, sai Leclerc kuskien parhaan arvosanan Auto, Motor Und Sportin Michael Smithiltä, joka arvotti Leclercin viikonlopun kympin arvoiseksi.

– Ironisesti Charles Leclerc oli mahtavin yhdessä kitkerimmistä tappioistaan. Ferrari-kuskilla oli kaikki hallinnassaan. Vaikka hän pyörähti aika-ajon kolmososiossa, hänen hermonsa pitivät ja hän ajoi paalulle. Kisassa hän kontrolloi vauhtia ja vastustajiaan.

Kun kisan alussa haparoinut Carlos Sainz ei onnistunut nousemaan neljättä sijaa korkeammalle, maistui Verstappenin ja Perezin kaksoisvoitto karvaalta. Leo Turrini tiivisti italialaistallin ongelmat kahteen blogissaan.

– Ensimmäinen, jonka en toivo olevan ongelma, on merkki epäluotettavuudesta. Tosin Red Bullin aiemmat tapaukset osoittavat, että näitä vain tapahtuu. Edellyttäen, että kyse oli poikkeuksesta, Turrini kirjoitti.

– Toinen on Sainz. F1 on hyvin yksilökeskeinen laji. Tallikaveri on ensimmäinen vihollinen. Näin se vain on. Sainzin täytyy tehdä sama kuin Perez – hieman nuristen – tekee Red Bullilla. Siitä ei pääse mihinkään.

Leclercin pudottua rivistä italialaisten katseet suuntautuivat Sainziin, joka ei onnistunut täyttämään odotuksia. Kisan alussa ulkona käynyt Sainz nousi lopulta neljänneksi muiden epäonnen ansiosta, mutta ei ehtinyt missään vaiheessa Red Bullien vauhtiin.

– Sainz oli Ferrarin viikonlopun todellinen pettymys. Carloksen startti meni pieleen, kun hän menetti heti kaksi sijaa. Sitten hän ajautui ulos nelosmutkassa ja putosi yhdenneksitoista. Hän päätyi neljänneksi, mutta hänen tehtävänään olisi ollut ottaa Leclercin paikka kärkitaistossa, Topspeedblogin Zapelloni suomi espanjalaista.

La Gazzetta dello Sportin Luigi Perna ei säästellyt sanojaan espanjalaisen kohdalla hänkään.

– Valitettavasti Sainz, joka olisi voinut (ja jonka olisi pitänyt) toimia vara-Charlesina, oli kadoksissa. Espanjalainen on ollut vaikeuksissa neljässä kilpailussa. Jonkun pitäisi pelastaa sotamies Carlos.

Vaikka viikonloppu oli Ferrarille pettymys, näki Corriere della Seran Giorgio Terruzzi Ferrarin Espanjan osakilpailun tuoneen kuitenkin tallille lohtua epäonnistumisen keskelle.

– Espanjan kisa oli totuuden näyttämö, kun 16 kilpailua on jäljellä. Rata osoitti, että Ferrari on nopeampi aika-ajossa ja parempi kilpailussa. F1-75 pystyy voittamaan missä tahansa.

Mercedeksen George Russellin kolmossija ei jäänyt sekään huomiotta Italiassa. Russell kävi kisan aikana kovaa kamppailua sekä Verstappenia että Pereziä vastaan. Russellin suoritus sai aikaan ihailevia reaktioita.

– Antoi Verstappenille oppitunnin, mihin kaikki eivät pysty. Hän teki sen toistuvasti. Upeaa työtä, ja selvästi Mercedeksen paras päivä vuonna 2022, Terruzzi kirjoitti.

– Mercedes on parantanut, mutta englantilainen kirjaimellisesti sai ensin Perezin, sitten Verstappenin raivon partaalle. Mestariteoksia, La Gazzetta dello Sportin Andrea Cremonesi kirjoitti.

Benson noteerasi Mercedeksen nousun kärkikamppailuun sekoittamaan Verstappenin ja Leclercin mestaruustaistoa.


– Mikä Barcelonaan asti näytti olevan kahden miehen kamppailu, muuttuu nyt monimutkaisemmaksi Mercedes näyttäisi palanneen – tai vähintään he etenevät erittäin nopeasti siihen suuntaan.

Lue myös:

    Uusimmat