Ferrari aloittaa tutkinnan Charles Leclercin kohtalosta – havainto sai silti tallipomo Mattia Binotton myhäilemään

Valtteri Bottas lähti riskitaktiikalla yrittämään jättipottia Barcelonan F1-kisasta, josta ei käänteitä puuttunut.

Charles Leclerc oli jo matkalla vastustamattomaan voittoon Espanjan F1-kisassa, kun hänen Ferrarinsa moottori menetti yllättäen tehot ennen kisan puoltaväliä.

Leclerc hukkasi keskeytyksensä myötä kuljettajien MM-sarjan johtopaikkansa   Max Verstappenille. Samoin kävi Ferrarille valmistajien sarjassa Red Bullia vastaan. Kilpakumppanien alun vastoinkäymisten jälkeen mikään ei näyttänyt enää pysäyttävän monacolaisen menoa.

– Tämä sattuu, mutta tällaista se on, Leclerc totesi F1TV:lle katkerasti päättyneen kisan jälkeen.

– Olemme tietysti kaikki nyt pettyneitä, ja noissa hetkissä en voi oikein tehdä mitään katsomalla asioita positiivisesti. Viikonlopussa on varmaankin paljon positiivisia asioita, hän totesi.

Ferrari oli jäänyt edellisissä kisoissa Red Bullin jalkoihin kisavauhdissa, mutta Barcelonassa yli 35 asteen helteessä punaisten auto tuntui hallitsevan renkaiden kuluman vastustajaansa paremmin. Samalla myös Mercedes näyttää nousseen vahvasti mukaan kolmen kärkitallin taisteluun.

– Olen luottavainen kauden jatkosta. Meidän täytyy vain ymmärtää, mikä meni pieleen, ettei se tapahdu uudelleen. Olemme menettäneet jo aika paljon pisteitä, mutta nyt täytyy vain keskittyä ja tulla seuraavaan kisaan vahvasti, Leclerc totesi.

Aikaa ongelmien ratkaisemiseksi ei ole paljoa, sillä tiimit kokoontuvat jo tulevaksi viikonlopuksi seuraavaan kisaan Monacoon. Siinä välissä Leclercin hajonneelle voimayksikölle suoritetaan kuitenkin ruumiinavaus Ferrarin päämajassa.

– Palaamme Maranelloon ja tutkimme huomenna aamulla, mitä tapahtui. Täytyy silti pysyä positiivisena, koska tämä oli muuten fantastinen viikonloppu meiltä, tallipäällikkö Mattia Binotto myhäili.

Ferrarille olisi ollut paljon enemmän tarjolla Barcelonasta. Leclercin paalupaikan lisäksi Carlos Sainz starttasi kisaan kolmosruudusta. Espanjalainen kuitenkin epäonnistui kotiyleisönsä edessä menetettyään lähdössä kaksi sijaa ja ajamalla sen jälkeen soralle tuulenpuuskan takia. Sainz oli lopulta neljäs.

Binottolle juuri Barcelonan onnistuminen antoi paljon luottamusta loppukautta ajatellen.

– Sanoin, että kuuden ensimmäisen kisan jälkeen pystymme arvioimaan suoritustasoa ja tallien välistä hierarkia, ja tänään voimme sanoa rakentaneemme hyvän auton sekä tehneemme hienoa työtä sen kehittämisessä, Binotti kehaisi.

Lue myös:

    Uusimmat