Ex-joukkuekaverit tekivät Mathildelle kunniaa yläkropat paljaana – nyt 21-vuotias norjalainen debytoi MM-kisoissa
Entiset joukkuekaverit tekivät viime syksynä Mathilde Hauge Harvikenille kunniaa, kun hän debytoi Norjan naisten jalkapallomaajoukkueessa. Nyt 21-vuotias norjalaispuolustaja on pelaajana ensimmäistä kertaa MM-kisoissa.
Norjalaislehti Dagbladet raportoi, että Harviken pelasi Suomessa alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa muita Pohjoismaita vastaan kesällä 2017. Hän on yksi tuon voittoisan joukkueen kolmesta pelaajasta, jotka ovat mukana Norjan naisten MM-kisajoukkueessa.
MM-turnaus pelataan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa 20. heinäkuuta – 20. elokuuta. Norjan urakka käynnistyy huomenna torstaina Aucklandissa ottelulla Uutta-Seelantia vastaan.
Harviken kirjaimin vatsoissa
Monet Norjankin naisten maajoukkuepelaajista ovat pelanneet nuorena poikia vastaan, ja yksi heistä on Mathilde Hauge Harviken. Harvikenin juniorina edustaman Elverumin kehityspäällikkö Anders Bronken kertoi Harvikenin olleen "todella hyvä" ja tarvinneen enemmän kilpailua kuin tyttöjen peleissä oli tarjolla.
Harviken pelasi Bronkenin mukaan paljon poikien otteluita 14-vuotiaasta lähtien ja pärjäsi poikia vastaan. Juniorivuosien joukkuekaverit ovat arvostaneet häntä, eivätkä nuoren naisen myöhemmätkään vaiheet ole jääneet poikajoukkueen pelaajilta huomaamatta.
– Kun hän teki A-maajoukkuedebyyttinsä syksyllä 2022, paikalle saapui useita hänen vanhoja joukkuekavereitaan – jokaisella eri kirjain vatsassa. Yhdessä he kirjoittivat "Harviken", Bronken muisteli.
Dagbladetin artikkelissa on kyseisestä hetkestä otettu katsomokuva, jossa poikien joukkueen pelaajat tekivät hänelle paidattomina kirjain kunkin vatsassa kunniaa.
Isosisko luottaa
Nykyisin Rosenborgia seurajoukkuetasolla edustavaa ja yhdeksän A-maaottelua toistaiseksi tahkonnutta Harvikenia oli lapsuudessa urheilun saralla kirittämässä myös hänen isosiskonsa Johanne Hauge Harviken, joka on sittemmin kisannut maastohiihdossa myös maailmancup-kisoissa.
– Kilpailimme monissa asioissa keskenämme varttuessamme, ja oli luonnolista, että hän hyppäsi varhain tekemään samoja juttuja kuin minä. Olemme nauttineet toistemme seurasta paljon, Johanne Hauge Harviken kertoi.
Pikkusisko on vaikuttanut Johanne Hauge Harvikenin "yllättävän rauhalliselta", vaikka edessä "tulee olemaan täysin uusi ja hieno kokemus".
– Uskon häneen kovasti, Johanne Hauge Harviken viestitti.
Uusimmat
-
10:08
"Kuin tilaisit Netflixin vuodeksi": Meppiehdokkaat laittoivat suomalaisten maksut EU:lle mittasuhteisiin
-
10:00
Missä ovat Jesse Puljujärven tehot? Olli Jokinen peräänkuuluttaa realismia: "Pisteet ovat plussaa"
-
09:44
Suomessa lahjasoluhoitoon pääsyä voi joutua odottamaan jopa kaksi vuotta – tässä syy
-
09:34
Rakenteilla ollut 14-kerroksinen parkkitalo sortui vilkkaalle autotielle Intiassa – video tallensi
-
09:24
Kuka teki tietomurron Helsingin kaupunkiin ja miksi? Asiantuntija ei usko, että kyse on siitä maasta, jota epäillään aina ensin
-
09:13
Konkaripakilta paljonpuhuva lausunto huippuvireisen NHL-tähden jättipelikiellosta – "Hän teki valintansa"
-
09:07
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin säätiö julistettiin maksuhäiriöiseksi
-
08:52
Näistä tuloksista Saga Vannisen valmentaja vaikenee
-
08:48
Perheenäiti poltettiin elävältä: Kunniamurhasta syytetty aviomies pääsee ääneen oikeudessa – MTV seuraa
-
08:30
Mikael Granlund räväytti Leijonien kopissa: "Sieltä se vaan kuolleista nousi" – kulissivideon kruunaa joukkuekaverin vastaus
-
08:17
Espanjan bileturistisaaret rajoittavat alkoholin myyntiä
-
08:15
Yksi klikkaus olisi voinut pysäyttää Helsingin suurhakkerin
-
08:01
Leijonien Oliver Kapanen, 20, takoo uskomatonta jälkeä MM-kisoissa – lenkki sedän kanssa auttoi, NHL:stä oltiin yhteyksissä
-
07:43
Ukraina: Venäjä hyökkää voimalla Harkovassa – kaupunki yhä turvassa
-
07:42
Erikoinen kuva "Punkaharjulta" hämmentää – valokuvaaja Tomille ilmiö on valitettavan tuttu
-
07:40
Laitaoikeiston AfD on Saksan nuorten keskuudessa niin suosittu, että Olaf Scholzinkin oli liityttävä vastavedoksi TikTokiin
-
07:26
Radikaali sinimusta liike hakee taas puoluerekisteriin
-
07:24
Miro Heiskanen löi Coloradon selän seinää vasten – Roope Hintz loukkaantui
-
07:23
Lämpö vyöryy nyt voimalla Suomeen! Helleraja rikki viimeistään huomenna
-
07:15
Sihvonen: Leijonat kuin nippu pyhäkoulupoikia – tässä on MM-turnauksen yllä leijuva "kysymysten kysymys"
-
Lataa lisää