Playboy pyysi saksalaistähden alastonkuviin – nyt tiedetään Giulian, 24, vastaus

Legendaarinen Playboy-lehti halusi saksalaisen jalkapallotähden Giulia Gwinnin alastonkuviin. Gwinn kuitenkin kieltäytyi perustellusti.

Playboy kysyi saksalaisen Bild-lehden mukaan Giulia Gwinniä alastonkuviin aiemmin tänä vuonna, kun pelaaja kamppaili paikasta Saksan MM-kisajoukkueeseen. Bayern Müncheniä seurajoukkuetasolla edustava Gwinn ei kuitenkaan päässyt MM-kisajoukkueeseen ristisiteen repeämän vuoksi, vaan työskentelee turnauksen aikana ZDF:n asiantuntijana.

SIinä missä Gwinniä ei nähdä MM-kisanurmella, häntä ei nähdä myöskään Playboyn sivuilla.

– Kunnioitan Playboyta journalistisena tuotteena, mutta esiinnyn mieluummin jalkapalloilijana kentällä, heinäkuun alussa 24 vuotta täyttänyt pelaaja kertoi Die Weltin mukaan.

– Yleisesti uskon ja toivon, että meillä on paljon jännittävämpiä ja tärkeämpiä aiheita keskusteltavaksi, varsinkin varmasti mahtavien MM-kisojen ollessa käsillä.

Aiheesta puhui myös Saksan Playboyn päätoimittaja Florian Boitin.

– Naisten jalkapallo on kauan sitten lakannut olemaan marginaalilaji, ja se on juurtunut yhteiskunnan keskiöön. Lisäksi Saksan Playboyn hiljattain tilaamaan tutkimuksen mukaan naisten maajoukkue on huomattavasti mieskollegojaan suositumpi, Boitin sanoi.

Die Welt jatkaa referoinnilla, että Giulia Gwinnin kaltaiset naiset "symboloivat saksalaisten jalkapalloilijoiden menestystä ja suosiota".

– Giulia Gwinn ei ole vain merkittävä urheilija, vaan myös kaunis nuori nainen. Ninpä hänen kaltaisensa persoona on luonnollisesti Playboyn kannalta kiinnostava, Boitin kommentoi Bildille.

Seurattu ja palkittu

Gwinnillä on Instagramissa yli 520 000 seuraajaa, Bildin mukaan enemmän kuin kellään muulla saksalaisella naisjalkapalloilijalla.

Gwinn valittiin vuoden 2017 MM-kisojen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi. Viimevuotisissa EM-kisoissa hänet nimettiin tähdistökentälliseen. Hän oli saavuttamassa tuossa turnauksessa hopeaa.

Naisten MM-kisat pelataan Australiassa ja Uudessa-Seelanissa 20. heinäkuuta – 20. elokuuta.

Lue myös:

    Uusimmat