Miljoonia Instagram-seuraajia sokeeraa raju näky: 7-vuotiaan ihmelapsen taustalla epäillään synkkää salaisuutta

"Mini-Messiksi" kutsuttu 7-vuotias Arat Hosseini ällistyttää miljoonia ihmisiä jalkapallotaidoillaan ja myös uskomattomilla lihaksillaan. Ilmaan on noussut kuitenkin myös synkkiä kysymyksiä.

Iranilaisella Arat Hosseinilla ei ollut ikää kuin kaksi vuotta, kun hänestä jo kohistiin internetissä, tuolloin hänen voimisteluosaamisellaan. Sittemmin voimistelun tilalle ovat vahvemmin nousseet jalkapallokikat ja Aratista mediaan tehtyjen artikkelien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Useissa suurissakin ulkomaisissa medioissa on ihmetelty paitsi Aratin maagisia jalkapallotemppuja myös hänen erottuvia lihaksiaan.

4,3 miljoonaa Instagram-seuraajaa keränneen Aratin vatsalihakset saavat monen fitness-kilpailijankin kateelliseksi kivisyydellään. Myös ihmelapsen kädet ovat terässä.

Novak Djokovic lähestyi

Aratin isä Mohammad on kertonut huomanneensa poikansa kyvyt jo, kun tällä oli ikää vasta muutamia kuukausia. Vuosien saatossa isä tuli entistä vakuuttuneemmaksi, ja Fifan haastattelussa Mohammad sanoi havainneensa, että hänen pojallaan on epätavallisen vahvat kädet, kun Arat oli kolmevuotias. Tästä isällä heräsi sytyke viedä Arat voimistelutunneille.

– Kun Arat oli pieni poika, hän oli jatkuvasti liikkumassa ja oli aina aktiivinen. Hän alkoi voimistelevaan jopa ennen kuin vein hänet pieneen seuraan, Mohammad kertoi.

Kun Arat alkoi satsata jalkapalloon ja videot hänestä alkoivat levitä, yhä suurempi joukko ihmisiä alkoi seurata häntä. Aratia ovat lähestyneet kehujen kera myös jotkin julkkikset, kuten tennistähti Novak Djokovic.

Aratin isä kertoo pojalleen videoiden ihmisissä herättämistä positiivisista reaktioista ja käyttää tätä keinona motivoida Aratia saavuttamaan tavoitteensa. Samalla isä muistuttaa, että on tärkeää suojella lapsia sosiaalisen median haittapuolilta.

– Loppujen lopuksi hän on yhä lapsi, joka on kasvamassa ja oppimassa. Sivistys on hyvin tärkeää meille, isä-Mohammad sanoi.

Epäilys

Aratin perheen käyttämiä metodeja on epäilty kyseenalaisiksikin. Aratin poikkeuksellista lihaksikkuutta kommentoi vuonna 2019 ranskalaisessa Le Parisien -lehdessä lääkäri Fabrice Bryant, joka oli aiemmin työskennellyt FC Nantesissa ja Ranskan jalkapallomaajoukkueessa.

– Lasten lihakset eivät ole tavallisesti tuossa iässä noin kehittyneitä, koska he eivät ole kokeneet vielä hormonaalista huippua, Bryant sanoi.

Artikkelissa heitettiinkin perusteltu epäilys, onko Aratin kehoon pumpattu ulkoista testosteronia. Sen käytöstä aiheutuu usein hormonaalisia häiriöitä, ja nuoren lapsen ajaminen douppaamaan olisi erityisen häikäilemätön teko.

"Haluaa olla maailman paras"

Kysymys kuuluu: mitä jatkossa? Aratin isä kertoi aiemmin tänä vuonna, että Arat oli harjoittelemassa Liverpoolin akatemiassa. Liverpoolissa asuvan Aratin tavoitteet ovat ainakin isän ulospäin viestiminä suuria.

– Arat haluaa olla maailman paras pelaaja. Tulemme samalla tarjoamaan hänelle parhaan koulutuksen ja harjoittelun ja otamme konkreettisia askeleita tuohon suuntaan, Mohammad ilmoitti.

Aratin jalkapalloilulliset taidot ovat videoiden perusteella hurjaa luokkaa, kun hän pyörittelee muita pelaajia vaivattoman näköisesti vaikuttavalla kikkakavalkadilla.

Isä aikoo "tehdä kaikkensa" auttaakseen poikaansa.

– Olen varma, että hänestä tulee erinomainen pelaaja. Hän on hyvin lahjakas ja motivoitunut. Tämä on pitkä taival, ja tulemme pitämään fokuksemme tavoitteen saavuttamiseksi. Hänestä tulee nuorin pelaaja, joka on ollut MM-kisoissa.

Lue myös:

    Uusimmat