EU:n Kallas toivoo, etteivät Iranin ja Yhdysvaltojen jännitteet johda uuteen sotaan.
EU:n ulkoasioiden korkea edustaja Kaja Kallas on vedonnut rauhanomaisen ratkaisun puolesta Iranin ja Yhdysvaltojen välillä. Jännitteet ovat kasvaneet Yhdysvaltojen uhattua Irania iskuilla, ellei maa suostu uuteen sopimukseen ydinohjelmastaan.
Lue myös: Huoli USA:n vaatimuksesta Iranille – "Lähi-idän ruutitynnyri voi räjähtää"
Kallas puhui asiasta ennen Yhdysvaltojen ja Iranin neuvottelujen jatkumista sekä ennen EU:n ulkoministereiden kokoontumista Brysselissä maanantaina.
Hän sanoi, ettei maailma tarvitse uutta sotaa Lähi-idässä, ja että sotia on jo tarpeeksi.
Kallaksen mukaan Iran on nyt heikoimmillaan ja tämä tilaisuus pitäisi käyttää diplomaattisen ratkaisun aikaan saamiseksi.
1:03Jos Iranin ympärille syntyy konflikti, uhkaa koko Lähi-idän tilanne mutkistua, pelkää Pekka Haavisto.
