Iranin ja Yhdysvaltojen välinen kitka värittää nyt voimakkaasti Lähi-idän tilannetta.
Kansainvälisen politiikan konkari, kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) arvioi, että viime viikonloppuna kysymys Lähi-idän tilanteesta sai suuren varjon Iran-kysymyksestä.
Yhdysvallat antoi maalle 48 tuntia tehdä suunnitelma ydinaseista luopumiseksi.
– Jos Iranin konflikti alkaa tai jonkinlainen USA:n sotilastoimi Iranissa, niin se voi muuttaa koko Lähi-idän asetelmaa taas kerran, Haavisto sanoo Huomenta Suomen haastattelussa.
Lue myös: Miksi Suomi ei osallistu Trumpin rauhanneuvostoon? Pekka Haavisto: Epämääräistä
Jos Yhdysvallat tekee jonkinlaisen iskun Iraniin, seurauksena voi olla Iranin puolustautuminen ja mahdollinen tuki liittolaisilta, kuten Venäjältä.
Samalla muiden arabimaiden rooli voi vaikeutua, sillä ne saattavat pelätä Iranin tekevän vastaiskuja niiden öljyntuotantoon.
Oman kierteensä tilanteeseen tuo se, että Gazassa vaikuttava äärijärjestö Hamas ja Libanonissa valtaa käyttävä äärijärjestö Hizbollah ovat Iranin tukemia.
– Tällä voi olla sellaisia vaikutuksia, että koko se Lähi-idän ruutitynnyri taas kerran räjähtää. Vaikea sanoa, Haavisto pohtii.
