Mainos

Etelä-Norjan lentoliikenne pysähtyi

Lennonjohtajien poisjäänti töistä johti kaaokseen Oslon kentällä. Myös lennot Helsingistä Gardermoeniin peruuntuivat

Oslon kansainvälisellä lentoasemalla Gardermoenissa on vallinnut tänään täysi sekasorto, kun kaikki lennonjohtajat jäivät pois töistä ilmoittautuen sairaaksi.

Lennonjohtajien sairastumisaalto alkoi kun oli ilmoitettu, että Etelä-Norjan lennonjohtokeskus siirretään uuteen paikkaan. Kaikki lennot Gardermoenin lentokentältä ovat keskeytyneet. Ilmassa olleiden koneiden annetaan laskeutua kentälle, mutta yksikään kone ei pääse nousemaan ilmaan.

Helsinki-Vantaan lentoasemalta on peruttu iltapäivän ja illan lennot Osloon. Helsingistä klo 11 lähtenyt Finnairin lento Tukholman kautta Osloon joutui jäämään Tukholmaan. Oslosta ei myöskään tullut ainoatakaan konetta Helsinkiin iltapäivän ja illan kuluessa.

"Kyseessä ei ole lakko"

Norjan lennonjohtajien erään edustajan mukaan kyse ei ole sairauspoissaoloista tai lakosta.

-Tämä ei ole lakko, vaan yksityiset henkilöt ovat todenneet, etteivät he pysty tekemään työtä. Se että näin tapahtui monille samanaikaisesti johtuu siitä, että olemme kaikki saaneet ilmoituksen samanaikaisesti, selitti Röykenin lennonjohtokeskuksen eräs luottamusmies, Bendik Heggelund, Norjan uutistoimistolle NTB:lle.

Heggelundin mukaan lennonjohto vaatii sataprosenttista keskittymistä eikä töitä pidä tehdä, jos tuntee ettei pysty täyteen tarkkaavaisuuteen. Heggelund sanoi lennonjohtajien valittavan matkustajille aiheutunutta haittaa.

Viranomaiset suunnittelevat Röykenissä sijaitsevan Etelä-Norjan lennonjohtokeskuksen siirtämistä toiselle paikkakunnalle, Solaan.

(MTV3-STT-NTB)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.