Espanjan MM-joukkue pyysi kohuvideotaan anteeksi

Espanjan naisten MM-joukkue on pyytänyt kapteeninsa Ivana Andresin johdolla anteeksi kohua nostanutta videotaan maanantaina. Videolla Espanjan pelaajat nauroivat yritäessään uusiseelantilaisen haka-merkin tekoa.

Pelaajia syytettiin epäkunnioituksesta Maori-kulttuuria kohtaan. Kohua aiheuttanut video on nyt poistettu.

Andres pyysi myös paikalliselta Rangitane-heimolta anteeksiantoa tervetuliaisseremoniassa.

– Olemme olleet täällä Aotearoassa vasta muutaman päivän ajan ja meillä on vielä paljon opittavaa tästä kulttuuurista, Real Madridin puolustaja kommentoi paikallismedialle.

Andres pyysi myös anteeksiantoa pelaajien virheistä ja vakuutti joukkueen tuntevan asiat paremmin päivä kerrallaan.

Rangitane-heimon edustaja oli ymmärtäväinen seremonian jälkeen. Hän uskoi Espanjan joukkueen anteeksipyynnön vilpittömyyteen.

– Heidän sanansa tulivat sydämestä ja ymmärsivät hakan olevan arvokas koko Aotearoalle, eikä vain Maoreille.

Espanja pelaa kaikki C-lohkon ottelunsa Uudessa-Seelannissa. Maa kohtaa avauspelissään Costa Rican perjantaina. Myöhemmin vuorossa ovat Sambia ja Japani.

Kisojen toinen järjestäjämaa on Australia.

 

Lue myös:

    Uusimmat