Mainos

Espanjan lentokenttien lakkouhka peruuntui

Espanjan lentokenttiä koskenut lakkouhka on peruuntunut. Kenttätyöntekijät pääsivät tänään sopimukseen lentokenttäviranomaisten liiton AENA:n kanssa ja peruuttivat suunnittelemansa kolmen päivän lakon, joka olisi alkanut heinäkuun lopussa.

Lakko olisi aiheuttanut kaaoksen Espanjan lentokentillä juuri espanjalaisten perinteisen lomakuukauden alkaessa ja lomakauden ollessa muutenkin huipussaan. Espanja on maailman kolmanneksi suosituin lomakohde saapuvien turistien määrässä. Maassa kävi viime vuonna yli 43 miljoona lomailijaa.

Lentokenttätyöntekijät ehtivät jo tällä viikolla aloittaa hidastuslakon, joka aiheutti myöhästymisiä ja peruutuksia. Espanjan lentokenttätyöntekijät halusivat palkankorotuksia kolmen vuoden jäädytyksen jälkeen, lisää työvoimaa, parempia työaikoja ja toimenkuvien tarkistamista tehdyn työn mukaan.

Ammatillisen keskusjärjestön UGT:n edustaja Jose Alonso kertoi, että saavutetun ratkaisun mukaan lentokenttätyöntekijät pystyvät tekemään työnsä paremmin. Syntynyt sopimus on nelivuotinen, ja siihen sisältyy palkankorotuksia ja parannuksia tuottavuuteen, sanoi AENA.

Ylitöitä koskeva lennonjohtajien hidastuslakko lamautti Espanjan lentokentät toukokuun lopussa. Lentokenttäviranomaiset ovat sen jälkeen luvanneet parantaa lennonjohtotilannetta. Tällä viikolla julkistetun Euroopan lennonjohtohallintokeskuksen, Eurocontrolin, mukaan Madridin lentokentällä sattui viime vuonna Ateenan jälkeen eniten myöhästymisiä Euroopassa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.