Erotu muista – näillä hääteemoilla olet edelläkävijä vuonna 2013

Vuosi 2013 on omaperäisten ja itsenäisten hääparien juhla-aikaa.

Ovatko hääsuunnitelmasi vielä auki? Ei hätää. Tänä vuonna on trendikästä olla omaperäinen.

Maailmalta Suomeen rantautuneista hääteemoista voi jokainen poimia omansa, tai yhdistää monia teemoja itselleen sopiviksi. Tänä vuonna teemoissa jylläävät vanhan ajan lisäksi erilaiset trendivärit. Tärkeintä on, että olet oma itsesi. Tänä vuonna se on vielä erityisen trendikästä!

Mintunvihreät häät

Mintunvihreä väri näkyy trendivärinä arkivaatteiden lisäksi tänä vuonna myös häissä. Mikä olisikaan piristävämpää, kuin luopua iänikuisista punaisen sävyistä ja siirtyä kauniiseen, raikkaaseen vihreään? Väri sopii hääherkkujen lisäksi hyvin myös morsiusneitojen asuihin.

1920-luku ja vintage

Vintage- ja erityisesti 20-luvun tyyliset häät ovat nyt suurta huutoa.

20-luvulla naiset alkoivat luoda omaa tyyliään ja irtautua vaatimattomuudesta. Naiset eivät koskaan lähteneet kotoaan ilman hattua, hansikkaita, helmikaulakoruja ja epäkäytännöllisiä laukkuja. Etsi käsiisi vanha toimiva kirjoituskone, jolla jokainen juhlavieras voi kirjoittaa tervehdyksensä hääparille vieraskirjamaiseen tyyliin. Mustavalkoiset valokuvat, antiikkiset esineet, ja Eiffel-tornin pienoismallit sopivat hyvin vanhan ajan häihin.

Sitrus

Toinen kuluvan kauden trendikkäistä teemoista on sitrus. Keltainen piristää ja tuo energiaa. Sitrus sopii häihin sekä värinä, että koriste-elementtinä.

Sateenkaaren värit

Häitä ei tarvitse suunnitella yhden tai kahden värin varaan. Tänä vuonna väri saa näkyä myös sateenkaaren väreissä. Morsiusneitojen ei ole kaikkien pakko pukeutua samaan väriin, vaan väreillä voi myös leikitellä. Myös tarjoilussa voi huomioida leikkimielisyyden. Mikään ei ole kiveen kirjoitettua vuonna 2013, kunhan olet itsesi näköinen.

Takaisin luontoon

Luonnonkaunis vihreä alkaa olla trendiväri mintunvihreän lisäksi. Mikä olisikaan kauniimpi teemaväri keväthäille, kuin vihreä, jota löytää luonnollisesti hääkoristeeksi esimerkiksi luonnosta.

Yksinkertaista

Hääteemaksi sopii myös yksinkertaisuus ja pelkistys. Kun kaikki hääideat on käytetty, moni hääpari voi kääntyä myös täysin rauhoitettuun ja matalan profiilin hääjuhlaan. Sekin sopii vuoden 2013 hääteemaan.

AVA / Siiri L'Ecuyer

Kuvat: Shutterstock, Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat