Erikoinen some-trendi saa nuoret rehentelemään rikkauksillaan – Kiina yrittää kaapata ilmiön itselleen

Kiinan valtio haluaa hyödyntää kuumaa some-trendiä omiin tarkoitusperiinsä 0:46

Yksi vuoden kuumimmista some-trendeistä haastaa ihmiset rehentelemään vauraudellaan. Kiinan valtio yrittää kaapata ilmiön käyttääkseen sitä propagandan välineenä.

Video: Kiinan valtio yrittää kaapata sosiaalisessa mediassa levinneen ilmiön.

Kiinan nuoret ovat kuukausien ajan julkaisseet itsestään erikoisia selfieitä, uutisoi CNN. Kuvissa ihmiset teeskentelevät tippuvansa autoista tai kompastuvansa. Oleellinen elementti ovat arvokkaat tavarat, jotka näyttävät ikään kuin lentäneen maassa makaavan ihmisen taskuista.


Kyseessä on haaste, jossa on tarkoitus leuhkia varallisuudellaan ja esitellä omaisuuttaan. Ilmiö nauttii suurta suosiota ympäri Kiinan, mutta se on ylettynyt myös muihin maihin, kuten Venäjälle ja Australiaan.

Trendi on levinnyt nopeasti kaikille yhteiskunnan tasoille ja saanut myös ironisia piirteitä.

– Kyseessä eivät ole enää pelkästään rikkaat ihmiset, jotka tippuvat jahdeistaan ja yksityiskoneistaan. Nyt trendiin ottavat osaa ihmiset kaikista ammattikunnista. Se on ratkiriemukasta, kertoo digitaalisen median asiantuntija Haiqing Yu.


Kiinan valtio tuo esiin omat arvonsa

Nyt vuorostaan Kiinan valtio yrittää kaapata ilmiön omia tarkoitusperiään varten. Lukuisat valtion työntekijät ovat ottaneet osaa haasteeseen.

Työntekijöiden ympärille on levitetty arvoesineiden sijaan muun muassa työvälineitä, kommunistista kirjallisuutta ja työssä saavutettuja tunnustuksia.

Kuvien ja niiden yhteydessä julkaistujen tekstien tavoitteena on osoittaa, että rakkaus ja sitoutuminen työhön on todellista vaurautta ja rikkaus yhteiskunnalle. Näin Kiinan kommunistinen puolue haluaa varmistaa, että Kiinan internetin sisältö noudattaa toivottuja arvoja.

Lue myös:

    Uusimmat