Erikoinen ilmiö esivaali-hurmaa viettävässä Iowassa: Puhelimen sointiin ärsyyntyneet vaihtaneet numeroitaan

Yhdysvaltain presidenttivaalien esivaali-kamppailu alkaa tänään Iowasta 2:03

Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaali-kamppailu alkaa keskilännestä Iowan osavaltiosta.

Sieltä aloitetaan vaalikokousten ja esivaalien sarja, jonka päätteeksi valitaan demokraattien ehdokas marraskuun vaaleihin Donald Trumpia vastaan.

Vapaaehtoiset kampanjoivat suosikkiensa puolesta kellon ympäri.

MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Mari Karppinen lertoo, että Iowassa ei nyt oikein muusta puhutakaan, kuin esivaaleista.

– Tällä kertaa demokraateilla on niin monta kampanjaa ja niin monta ehdokasta, niin se on koitunut hieman paikallisten harmiksi. Nimittäin Puhelimet soivat kuulemma sen verran, ettei oikeastaan mitään muuta voi tehdä. Osa kirosikin minulle, että he ovat jo vaihtaneet kännykkänumeroita ja laittaneet ne salaisiksi. Osa lankapuhelimien omistajista on vetänyt pistokkeen seinästä pois, kuvailee Karppinen paikallista rumbaa.

Iowan esivaalit antavat viitteitä ehdokkaan mahdollisuuksista jatkossa.

– Jos täällä ei menesty, niin perinteitä noudattaen kannattaa ymmärtää se, että ei voi menestyä sitten muuallakaan. Jos ei itse sitä ymmärrä, niin sitten ainakin sponsorit ja rahoittajat ymmärtävät. Tällä kertaa ehdokkaita on niin paljon, että paine on sitäkin kautta kovempi.

Karppisen mukaan kulisseissa ollaan hermostuneita siitä, voisiko joku demokraateista oikeasti päihittää vaaleissa republikaanien istuvan presidentin Donald Trumpin

Lue myös:

    Uusimmat