Trumpin kannattajat uhkaavat tarttua aseisiin – MTV Uutisten kirjeenvaihtaja kertoo senaatin uusintavaalien tunnelmista: "Virkailijoita häiritty"

MTV seuraa äänestystä Atlantassa – kirjeenvaihtaja kertoo Georgian uusintavaalin valtavasta merkityksestä 5:10
Yhdysvalloissa on meneillään jännittävät hetket – MTV Uutisten kertoo millaisiin toimiin Trump on ryhtynyt senaatin uusintavaalien alla.

Yhdysvalloissa Georgian osavaltiossa äänestetään tänään senaatin uusintavaaleissa, mikä ratkaisee kumpi puolue saa vallan maan senaatista. MTV Uutisten kirjeenvaihtajan Mari Karppisen mukaan äänestystunnelma ei suinkaan ole leppoisa.

Uusintavaalit järjestetään, koska kukaan ehdokkaista ei saanut viittäkymmentä prosenttia äänimäärästä marraskuun vaaleissa.

Senaatin enemmistöpuolue määrittää pitkälti sen, kuinka paljon vaikutusvaltaa tulevalla presidentillä demokraattien Joe Bidenilla lopulta on.

– Vaalivirkailijat ovat kertoneet saaneensa uhkailuja äänestyspaikkojen pommittamisesta ja muunlaisesta häirinnästä, kertoo MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppinen.

Karppinen kertoo kisan olevan varsin tasaväkinen.

–  Republikaaneilla on periaatteessa paremmat eväät tähän, koska heidän ehdokkaansa David Perdue  ja Kelly Loeffler ovat kumpikin jo senaattoreita. He hakevat nyt jatkokaudelle. Demokraattien ehdokkaat ovat ikään kuin vähän tuntemattomia, mutta heille on kyllä kannatusta demokraattien leirissä. Kannatuskyselyiden mukaan kisasta on tulossa aika tasainen.

Karppisen mukaan vaalituloksella on suuri merkitys esimerkiksi presidentin vallankäyttöön nähden.

– Yhdysvaltain senaatti, jonka enemmistöstä ja sitä kautta myös kontrollista tässä nyt äänestetään, vaikuttaa täällä lainsäädäntöön. Se vaikuttaa myös siihen, mitä nimityksiä tuleva presidentti Joe Biden pystyy tekemään. Trump pystyi tekemään paljon nimityksiä – esimerkiksi eri oikeusasteiden tuomareita – koska hänellä oli republikaanien enemmistö senaatissa tukenaan.

Maaseudulla Trumpin tukijoiden keskuudessa vaaleihin suhtaudutaan varauksella. Trumpin ja tukijoiden mielestä vaalitulokseen ei voi luottaa, mikäli demokraatit voittavat.

– Trumpin mielestä vaalit on varastettu häneltä ja siihen myös hänen kannattajansa uskovat vahvasti. Erilaisia salaliittoteorioita leviää ja osa uhkaa tarttua aseisiin, mikäli demokraatit nämäkin vaalit voittavat.

Lue myös:

    Uusimmat