Erika Vikman poseeraa hehkeänä lomakuvissaan: "Lähdin etsimään itseäni"

Erika Vikman Kinky Bootsin ensi-illassa:"Suomi on mielestäni ollut jo kauan valmis tällaisiin esityksiin" 1:04

Erika Vikman nauttii lomastaan Kreikan Rodoksella. 

Vuoden 2016 tangokuningatar Erika Vikman, 25, lomailee tällä hetkellä Kreikan Rodoksella. Vikman on julkaissut Instagram-tilillään kuvia itsestään nauttimassa saaren maisemista.

Yhdessä kuvassa Vikman istuu uima-altaan reunalla hattu päässään selin kameraan bikineissään.

Toisen kuvan yhteydessä Vikman myös kertoo, miksi hän päätyy Rodokselle kerta toisensa jälkeen. 

– Ródos on kreikkalaisessa mytologiassa auringonjumala Helioksen saari. Kun on aika aivotuuletuksen, palaan tänne itselleni rakkaalle saarelle ja tuijotan maailman kauneinta auringonlaskua joka ilta. Siis, Auringonjumalalle (ja sille joka keksi tsatsikin), Vikman kirjoittaa kuvatekstissään.

Ruskettunut Vikman julistaa myös yhden kuvansa yhteydessä, että on löytänyt itsensä lomareissullaan.

– Lähdin etsimään itseäni. Löysin, Vikman kertoo kuvassaan.


Lue myös:

    Uusimmat