Eronnut, nelikymppinen nainen paljastaa neljä syytä siihen, miksi yhden illan juttu voi olla toisinaan hyvä ajatus.
Unbridled: A Memoir -kirjan kirjoittanut Barbara McNally jakoi Popsugar-sivustolle ajatuksiaan siitä, miksi yhden illan juttu toisinaan voi tehdä hyvää.
Nelikymppisenä ensimmäisen yhden illan suhteensa kokenut McNally sai eron jälkeen kokea, miltä tuntemattoman miehen "valloittaminen" tuntuu.
23 vuoden liitto päättyi eroon – tältä ensimmäinen yhden illan juttu tuntui
McNally kertoo menneensä naimisiin ensimmäisen miehen kanssa, jonka kanssa oli harrastanut seksiä. Ennen häitä naisen sisukas irlantilainen isoäiti kysyi, miksi nainen halusi mennä niin nuorena naimisiin kokeilematta ensin itsenäisen naisen elämää.
Ku 23 vuoden liitto päättyi eroon, ja McNally oli yli 40-vuotias, isoäidin kysymys palasi mieleen. Hän päätti löytää itsensä uudelleen.
McNally törmäsi Derekiin. Brittimies oli komea ja hurmaava, mutta myös naista itseään yli kymmenen vuotta nuorempi. Nainen päätyi sänkyyn Derekin kanssa.
– Myöhemmin sinä aamuna (kyllä se kesti koko yön), heräsin tuntien oloni viehättävämmäksi kuin aikoihin. Yöni Derekin kanssa oli tehnyt ihmeitä itsetunnolleni. Hän sai, mitä kaikki miehet haluavat, mutta minä sain, mitä tarvitsin. Hän oli minun valloitukseni, ei toisinpäin.



