Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
Hyvään seksielämään kuuluu paljon muutakin kuin yhdyntöjä.
Seksielämän laadusta puhuttaessa puhutaan usein yhdynnöistä ja niiden määristä. Laadukas seksielämä pitää sisällään kuitenkin paljon muutakin, muistuttaa HuffPost artikkelissaan.
Yhdynnän (eng. intercourse) lisäksi kannattaa huomioida yhdynnätön seksi (eng. outercourse). Yhdynnättömällä seksillä viitataan nimensä mukaisesti seksuaalisen toimintaan, johon ei sisälly minkäänlaista yhdyntää.
HuffPostin haastattelema kliininen seksologi ja seksikouluttaja Lawrence Siegel kertoo yhdynnättömän seksin olevan tapa lisätä seksuaalista intohimoa ja erotiikkaa suhteeseen.
Outercourse voi olla yhtäaikaista masturbaatiota leluilla tai ilman, sakseilua tai "kuivaseksiä" eli seksin kaltaista liikehdintää vaatteet päällä. Siegel sanoo, että kyseeseen voi tulla "mikä tahansa hierominen, koskettaminen, suutelu tai hyväily", kunhan mikään osa toisen kehosta ei mene kumppanin kehon sisälle. Outercourse voi tosin merkitä eri asioita eri ihmisille, ja joku toinen voi pitää esimerkiksi sormettamista tai suuseksiä osana yhdynnätöntä seksiä.
Moni ajattelee minkä tahansa esileikin olevan yhdynnätöntä seksiä – mitä se käytännössä onkin. Siegelin mukaan ongelma piilee siinä, että jos kaikkia seksuaalisia toimintoja kutsuu esileikiksi, se vain vahvistaa ideaa siitä, että yhdyntä on niin sanottu päänäytös. Todellisuudessa nautinnolliset aktiviteetit voivat olla tyydyttäviä seksikokemuksia sellaisenaan, vaikkeivät yhdyntään johtaisikaan.
Lue myös: Tästä syystä "jälkileikki" on yhtä tärkeää kuin esileikki – voi tuoda tyydytystä ja lisää seksiä!
Kokeile näitä kumppanisi kanssa
Seksikouluttaja Chris Maxwell Rose puolestaan muistuttaa, miksi mikä tahansa kosketus, nuolaisu, silittely tai muu stimulointi kannattaa: iho on kehomme suurin elin ja moni suorastaan janoaa kosketusta. Maxwell Rose liputtaa esimerkiksi eroottisen hieronnan puolesta.
Seksiterapeutti ja kliininen psykologi Nazanin Moali puolestaan huomauttaa, että yhdynnättömään seksiin voivat kuulua myös halailu ja lusikka-asento, joka tuo parin välille läheisyyttä ja turvallisuuden tunnetta. Jopa seksuaalisista fantasioista puhuminen voidaan lukea outercoursen pariin. Seksuaaliset fantasiat jakamalla pariskunta voi luoda yhteyttä välilleen.
Kumppanin kanssa kannattaakin keskustella, millaiset seksuaaliset eleet ovat toivottuja. Nauttisiko kumppani esimerkiksi, jos yllättäisit hänet hieromalla häntä vaatteiden päältä hänen pestessä hampaitaan tai tiskaamisen lomassa?
Aluksi outercourse voi toki tuntua hankalalta, jos on tottunut heittämään vaatteet nurkkaan ja syöksymään kohti yhdyntää.
– Älä pelkää kokeilla jotain uutta. Ehdotukseni on aloittaa täysin vaatetettuna ja poistaa vaatekappaleita halujen mukaan, mutta niin, ettei rintaliivejä tai alusvaatteita oteta pois, seksologi ja seksikouluttaja Goody Howard vinkkaa.
Voitte lopulta päätyä yhdyntään, mutta voitte myös ottaa yhdynnän täysin pois pelistä ja sopia, että illan teemana on pelkästään outercourse.
Lue myös: Kenen kanssa keskustelet seksistä? Puhu ainakin kumppanillesi – "Lisää tyytyväisyyttä seksielämään"
Mitä hyötyjä yhdynnättömästä seksistä on?
Etenkin pidemmässä parisuhteessa seksielämä voi pikkuhiljaa ja salakavalasti muuttua kohti tuttua rutiinia: hetkellinen esileikki, jos sitäkään, ja heti perään yhdyntä.
Outercourse voi rikkoa totuttua kaavaa ja muistuttaa taas siitä, mikä tekee seksistä nautinnollista. Kenties muistat, millaista seksi suhteen alussa oli, kun se uuden kumppanin kanssa oli vielä uutta ja jännittävää?
– Outercourse voi todella auttaa kasvattamaan intohimoa, joka aiheuttaa voimakkaita orgasmeja, Siegel kuvailee.
Lisäksi seksi ilman yhdyntää auttaa olemaan seksuaalisesti luovempi ja löytämään seksuaalista nautintoa genitaalien ulkopuolelta, toteaa Howard.
Moali puolestaan muistuttaa, että yhdynnätön seksi voi olla hyvä vaihtoehto kiihottumisvaikeuksista ja erektiohäiriöistä kärsiville. Myös tietyt terveysvaivat tai fyysiset rajoitteet voivat karsia yhdynnän pois pelistä, mutta outercoursen avulla kaikesta seksistä ei tarvitse luopua.
Outercourse on toki myös turvallisempi vaihtoehto kuin yhdyntä, mitä tulee epätoivotun raskauden tai sukupuolitautien riskiin.
Katso myös: Onko emätinorgasmi parempi kuin klitorisorgasmi?
Lähde: HuffPost
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää