Elokuvan mukaan Estonian kohtalona oli pommi

Saksassa on tänään saanut ensi-iltansa jo etukäteen kiistelty näytelmäelokuva, jonka teemana on autolautta Estonian uppoaminen Itämerellä yhdeksän vuotta sitten.

Elokuva Baltic Storm esittää draaman keinoin, että Estonian kohtalon sinetöi pommi-isku aluksen autokannella.

Kansainvälinen tutkijalautakunta piti aikanaan uppoamisen syinä aluksen rakennevikoja, kehnoa kuntoa, myrskyä ja sääoloihin nähden aivan liian kovaa vauhtia.

Tutkijat eivät löytäneet minkäänlaista näyttöä siitä, että kohtalokkaan tapahtumaketjun olisi käynnistänyt pommi-isku autokannella, mutta Baltic Stormissa se on kantava teema.

- Mutta on tosiasia, että yhdeksän eri tahoa ovat tutkineet tai- antaneet lausuntoja tutkimuksista. Seitsemän yhdeksästä on sitä mieltä, että Estoniasta otetuissa metalliosissa on jälkiä räjähdyksestä, turmassa kuolleen omainen Bertil Calamnius summaa.

Elokuvassa pommit asetti Venäjän mafia, mutta tekijätkin myöntävät, että iskun taustat ovat mielikuvituksen tuotetta. Sen sijaan he ovat varmoja siitä, että hallitukset ja viranomaiset eivät edes halunneet selvittää uppoamisen todellisia syitä, siksi hylkyäkään ei koskaan nostettu pinnalle.

- On selvää, että Estonian tutkimusten osalta kaikki ei ole niinkuin pitäisi olla. Mielestäni asiasta pitäisi saada myös puhua vapaasti, sanoo elokuvatuottaja Kaj Holemberg.

Elokuvan pohjoismaisesta levityksestä ei ole vielä päätetty.

(MTV3)

(Yhdeksän uutiset 13.10.2003).

(Huomenta Suomi 14.10.2003).

Lue myös:

    Uusimmat