Mainos

Eläkeneuvottelut jatkuvat viikonlopun ajan

Työmarkkinajärjestöjen väliset eläkeneuvottelut jatkuvat lauantaina ja sunnuntaina. Eläkeiän nostosta on pöydän ääressä pääasiassa yhteisymmärrys. Sen sijaan kysymys siitä, mitä ikäluokkaa eläkeiän nosto koskee ensimmäisenä, on vielä auki.

Esillä on myös esimerkiksi kysymyksiä SAK:n ja STTK:n ajamasta mallista, jossa palkansaajan työeläkemaksuja ei enää vähennettäisi palkasta. Tällöin eläkekertymä laskettaisiin täydestä palkasta, mikä parantaisi järjestöjen mukaan nuorten asemaa.

Akava on edellyttänyt korkeampien karttumien säilyttämistä myös tulevassa eläkemallissa. Nykyinen malli antaa 53-vuotiaasta eteenpäin 1,9 prosentin eläkekarttuman verrattuna nuorempien 1,5 prosenttiin. Pöydällä on ollut myös ehdotuksia tasoittaa karttumien kertymistä.

Neuvotteluja on pitkittänyt valtion toive löytää eläkeneuvotteluista ratkaisu myös kestävyysvajeen kuromiseen yhdellä prosenttiyksiköllä sen lisäksi, että työuria pidennetään 1,5 vuodella. STT:n tietojen mukaan ratkaisu on kuitenkin mahdollista löytää ainakin viikon sisällä, ellei jopa aiemmin.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.