Pokeripeli Floridassa johti koronavirustartuntoihin ja kolmen ihmisen menehtymiseen. Pelin aikana esimerkiksi kokoontumisia ei vielä ollut kielletty.
Pokeripeli Floridassa päättyi ikävästi, kun eläkeläisseurue sairastui koronavirukseen. Kahdeksan hengen ystävysporukka oli pelannut pokeria yhdessä maaliskuun alkupuolella 2020. Yksi seurueesta oli raporttien mukaan aivastellut ja niiskuttanut, kertoo New York Post.
Kolme menehtyi
Viikkojen kuluttua jokaisella osallistujalla todettiin covid-19-virus. Raporttien mukaan kolme pelaajaa – 94-vuotias Marcy, 84-vuotias Beverly ja 86-vuotias Frederick – menehtyi.
– Se on tragedia, kertoo tapaamisessa itsekin sairastunut, seitsemänkymppinen Harriet.
Hän kuitenkin selvisi viruksen aiheuttamasta taudista.
– En tiedä, miten selvisin. Se oli painajaista, josta yritän päästä yli, Harriet kuvaa.