Vanhempi kertoo, että muutama poliisi on tullut nuorille tutuksi kesän aikana erityisesti mopoilijoiden vahvasta tarkkailusta.
Mopoilijanuoret ovat joutuneet poliisin syyniin läpi kesän, kertoo mopomiitissä olleen pojan vanhempi. Hän on jutussa anonyyminä asian arkaluontoisuuden vuoksi, mutta hänen henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa.
Vanhemman mukaan muutama poliisi on tullut nuorille tutuksi siitä, että he partioivat vahvasti Tuusulan alueella ja pysäyttävät mopoilijoita herkästi.
– Toiminta on hurjaa, ja se jättää nuoriin jälkiä, vanhempi kommentoi.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Viime lauantaina Tuusulassa poliisi kiilasi autolla edellään ajavan mopoilijan rajusti tieltä ojaan. 15-vuotiaan mopoilijan toimintaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksena.
Valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikosyksikkö on aloittanut esitutkinnan poliisin toiminnasta pysäytystilanteessa. Vanhempi kertoo, että moni nuori on tapauksesta yhäkin järkyttynyt.
Aiheesta lisää: Matti Tolvanen tyrmää poliisin toiminnan: "Äärimmäisen kyseenalaista"
Puuttui rekisterikilpi
Mopoilijan ajoneuvosta puuttui rekisterikilpi.
