Ei vain vapinaa: Neljä yleistä terveysongelmaa, jotka voivat olla oireita Parkinsonin taudista

Vapina ja liikehäiriöt eivät ole ainoita Parkinsonin taudin oireita.

Parkinsonin tauti on hitaasti etenevä liikehäiriösairaus, joka alkaa tavallisimmin 50–70 vuoden iässä ja on miehillä hieman naisia yleisempi.

Parkinsonin tauti johtuu keskiaivoissa tapahtuvasta hermosolujen vähittäisestä tuhoutumisesta, mutta syytä hermosolujen vaurioitumiseen ei tiedetä. Hermosolujen vähittäinen tuhoutuminen johtaa hermovälittäjäaine dopamiinin puutteeseen ja tahdonalaisia liikkeitä säätelevien hermoratojen vaurioitumiseen.

Parkinsonin tautiin liittyy kolme pääoiretta: lepovapina, liikkeiden hidastuminen ja lihasjäykkyys, kertoo Terveyskirjasto artikkelissaan. Näiden oireiden lisäksi viimeisen 15 vuoden aikana julkaistut tutkimukset ovat paljastaneet muitakin varhaisen Parkinsonin taudin mahdollisia merkkejä, kertoo yhdysvaltalainen uutiskanava CNN.

Parkinsonin taudin etenemiseen ei voi vaikuttaa elintavoilla, mutta sen haittoja voidaan pienentää erityisesti tasapainoa vahvistavalla ja lihaskuntoa lisäävällä liikunnalla. Fysioterapia ja toimintaterapia ylläpitävät Parkinsonin tautiin sairastuneen toimintakykyä. Parkinsonin taudin lääkehoito valitaan yksilöllisesti potilaan iän, muiden sairauksien sekä taudin vaikeusasteen perusteella.

1. Hajuaistin heikkeneminen

Monet Parkinsonin tautiin sairastuneet muistavat hajuaistinsa heikenneen useita vuosia ennen vapinaa ja liikehäiriöitä. Tutkijoiden testit ovat osoittaneet, että jopa 90 prosentilla Parkinsonin tauti sairastavilla henkilöillä hajuaisti on heikentynyt.

2. Levottomat yöt

REM-unen aikaiset muutokset ennakoivat Parkinsonin tautia. Behavioraalinen unioireyhtymä eli RBD oireilee eloisina unina, joita luonnehtivat tyypillisesti uhkaava unen sisältö ja sitä ilmentävä lihastoiminta, kertoo Duodecim-lehti. Unenaikaiset liikkeet ovat usein väkivaltaisia ja niihin liittyy unissapuhumista, nauramista, karjumista, laulamista, käsien osoittavia liikkeitä, lyömistä ja potkimista.

RBD voidaan diagnosoida erityisillä unitutkimuksilla. Monet diagnoosin saaneet sairastuvat Parkinsonin tautiin kymmenen vuoden kuluessa.

3. Ummetus

Moni Parkinsonin tautia sairastava kärsii ruoansulatuksen ja suolen toiminnan ongelmista jo kauan ennen vapinaa tai liikehäiriöitä.

Ummetus saattaa olla yksi varhaisimmista Parkinsonin taudin oireista, vaikka suolen ongelmat voivat toki johtua monesta muustakin seikasta, kuten stressistä tai vähäkuituisesta ruokavaliostaCNN kertoo, että ummetusta voi esiintyä jopa 20 vuotta ennen Parkinsonin taudin diagnosointia.

4. Ahdistuneisuus ja masennus

Aivoissa tapahtuneet muutokset saattavat olla syy siihen, että Parkinsonin tautia sairastavat kärsivät usein ahdistuneisuudesta ja masennuksesta jo ennen vapinaa ja liikehäiriöitä. Muutokset ovat huomattavissa jopa kymmenen vuotta ennen varsinaisen Parkinsonin taudin diagnoosin saamista.

Toki ahdistuneisuus ja masennus voivat liittyä moneen muuhunkin sairauteen, joten alakuloisuutta ei suorilta käsin kannata yhdistää parantumattomaan sairauteen.

Koirakävelyt innostavat liikkumaan ja ehkäisevät ikäihmisten yksinäisyyttä 1:10
Videolla tutustutaan koirakävelyihin. Mikä saa ikäihmiset lähtemään mukaan?

Lue myös:

    Uusimmat