Eduskuntatalossa on kuollut tänään ihminen. Mediatietojen mukaan kyseessä on kansanedustaja, joka on tehnyt itsemurhan.
Helsingin poliisin mukaan Eduskuntatalossa on tänään kuollut ihminen noin kello 11. Muun muassa Iltalehden ja Ylen mukaan kyseessä on kansanedustajan tekemä itsemurha.
Kuolleen kansanedustajan henkilöllisyys on Iltalehden tiedossa, mutta Iltalehti ei julkista hänen nimeään ennen kuin edustajan omaiset on tavoitettu.
MTV Uutisten tietojen mukaan kuollut ei kuulu ainakaan vihreiden, RKP:n tai Timo Vornasen eduskuntaryhmiin.
Eduskunnan turvallisuusjohtajan Aaro Toivosen mukaan paikalle hälytettiin tapahtumien käytyä ilmi poliisi, ensihoito ja pelastuslaitos. Toivanen ei kiistänyt tai vahvistanut MTV Uutisille, että kyseessä olisi kansanedustaja tai kyseessä olisi itsemurha.
Toivosen mukaan paikalla oli vielä puoli yhden aikaan poliisi. MTV Uutisten politiikan toimittaja Antonia Berg kertoi kello 13.30 aikoihin, että poliisi on poistunut paikalta, minkä lisäksi tapahtuneesta kirjoitetaan parhaillaan tiedotetta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra kertoo Oulussa MTV:lle, ettei ole tietoinen siitä, minkä puolueen kansanedustaja on kyseessä. Kopra toivottaa osanotot kuolleen kansanedustajan omaisille.
Myös Päivi Räsänen (KD.) kommentoi tapausta järkyttäväksi. Hänelläkään ei ole tietoa siitä, minkä puolueen kansanedustaja on kyseessä.
- Eduskunnassa olemme kuitenkin aika läheisesti toistemme kanssa tekemisissä.
- Tämä herättää ajatuksia siitä, miksei ole osattu tukea ja auttaa, ja kohdata sitä, että joku voi olla syvissä vesissä, Räsänen sanoo.
Rikosta ei epäillä
Asiassa ei epäillä rikosta.
Asiaa tutkitaan kuolemansyyn selvittämisenä, joka on lain mukaan salassa pidettävää tietoa. Poliisilla ei ole asiasta enempää kerrottavaa.
Eduskunnan viestintäpäällikkö Rainer Hindsberg kertoi MTV Uutisille noin puoli yhden aikaan iltapäivällä, että kuolleen omaisia ei ole vielä tavoitettu, joten tapahtumista ei voida sen takia antaa vielä lisätietoa.
Eduskunnan viestipalvelu X:ssä julkaiseman päivityksen mukaan tapausta ei kommentoida medialle tämän enempää kuolemansyyntutkinnan ollessa kesken.
Eduskuntatalon kuolemasta kertoi ensimmäisenä Yle.
Eduskunta on tällä hetkellä kesätauolla ja syysistuntokausi alkaa syyskuun 2. päivä.
Uutinen päivittyy
Tarvitsetko kriisiapua?
Keskusteluapua saa esimerkiksi seuraavilta tahoilta
- Oman hyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystyksen numerosta
- Mieli ry:n kriisipuhelimesta ympäri vuorokauden 09 252 50111
- Helsingin kaupungin kriisipäivystyksestä joka päivä kellon ympäri numerosta 09 310 44222
- Kirkon palvelevasta puhelimesta 0400 221 180 joka päivä kello 18–24